Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cosmetics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cosmetics. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäkuun LUSH-tilaus

Lush on siis brittiläinen kosmetiikka-alan yritys, joka valmistaa käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa. Lush käyttää siis paljon luomuraaka-aineita ja pyrkii ostamaan ne suoraan tuottajilta ja noudattamaan reilun kaupan periaatteita. Tuotteet ovat täysin vegetaarisia eli kasviperäisiä ja osa vegaanisia, jolloin ne eivät sisällä eläinkunnasta olevia ainesosia. Lush ei myöskään testaa tuotteita eläimillä, mistä iso plussa. Lushilla on Suomessa kaksi kivijalkamyymälää ja ne molemmat sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa, mutta tuotteita pystyy tilaamaan helposti suoraan kotiovelle. Toisaalta Lushin tuotteiden tuoksut ei vastaa aina ihan sitä mitä odottaa. Oikeestaan aika harva tuoksu on vastannut sitä mielikuvaa, joka tuotteesta tulee ensimmäisenä mieleen - toki löytyy poikkeuksiakin, kuten esimerkiksi kuoriva kasvonaamio Cup O'Coffee joka tuoksuu yllättäen sille mille kuuluukin.
   

Halusin päästä testaamaan jotain uutta ja löysinkin ihan mielenkiintoisia tuotteita.


 The Plumps
Elämäni ensimmäinen kiinteä hoitoaine herätti mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Sitä voi hieroa ensin käsiin ja sitten käsistä suihkuun, mutta sen voi myös kostuttaa lämpimän veden alla ja hieroa suoraan hiuksiin. Hiukset ovat pesun jälkeen kiiltävät, pehmeät, tuuheat ja kivan tuoksuiset. Haluan ehdottomasti päästä testaamaan myös muita hoitoainepaloja ja ehkä myös palashampoota. Ps Tää on varmasti myös kätevä matkalla, kun tää on niin pieni eikä vie tilaa esimerkiksi matkalaukussa.


 Cupcake
En lukenut tästä oikeestaan sen enempää vaan klikkasin sen automaattisesti suoraan ostoskoriin. Odotin todella suklaista kasvonaamiota, mutta tää vastaakin minttusuklaata. Ehkä pieni pettymys, vaikka tuote itsessään on todella miellyttävä ja jätti ihon puhtaan tuntuiseksi. Kattokaa miten super herkulliselta tuo näyttää, nam!


I Love Juicy
Ensimmäinen Lushin shampoo jota kokeilin. Suhtauduin tähän pienellä varauksella, sillä oon tottunu käyttämään kaupan silikonia sisältäviä shampoita. Tuote yllätti todella positiivisesti ja toimi yhtä hyvin kuin mun luotto OXG:n tuotteet - miinuksena tosiaan se, ettö tässä ei ole silikonia. Joku vertasi tätä tuotearviossa hedelmäkarkkiin, mutta mun nenään tää tuoksuu hassulle. Ei siis varsinaisesti pahalle, mutta ei oikeastaan kauhean hyvällekään. Hinta on myös melko suolainen joten en usko että tilaan tätä enää toista kertaa. 


Intergalatic
Kylpypallot, voi ihanuutta. Meillä ei ole kylpyammetta, mutta näitä voi käyttää myös jalkakylpyihin. Oon katsellut haltioissani netissä ihmisten kylpypallo-videoita ja haaveillu niistä itsekin. Kylpypallo liukenee veteen ja hoitaa samalla ihoa. Ihanaihanaihana!


Sympathy For The Skin
Vaniljan ja banaanin tuoksuinen vartalovoi, oh my. Tätä on kovasti kehuttu ja mietin pitkään, että napsautanko tämän ostoskoriin vai en. Hinta on aika korkea (240g/25,95e) mutta tuote kuulostin niin herkulliselta ja sai paljon positiivista palautetta, joten päätin ottaa sen kokeiluun. Tätä kehuttiin riittoisaksi ja sitä se todella on. Eli ihan pieni määrä riittää kostetuttamaan laajan alueen. Yhdyn siis muihin: tää on ihana tuote! Ja kyllä, nuo seassa olevat hiput on pieniä vaniljatankopaloja.


Creme De Menthe
Suuvesitabletti kuulosti myös niin mielenkiintoiselta, että oli pakko päästä kokeilemaan. Näitä käytetään hampaiden pesun jälkeen tekemään suusta ihan extra-raikas. Tabletti puraistaan rikki, otetaan vettä suuhun, purskutellaan huolellisesti ja syljetään pois. Tykkään näistä ihan tosi paljon ja nää maistuu hyvälle. Kuuluu siihen kategoriaan, joita aion ostaa jo heti seuraavalla kerralla lisää.


Twilight
"Rentouttava laventelikylpypallo saattelee höyhensaarille. Poreillessaan kylpypallo luo sinisen ja punaisen värien ilotulitusta, kunnes lopuksi sulaa kimaltelevaksi, rentouttavaksi, illanhämyn siniseksi vedeksi."

Volcano
Taas uusi mielenkiintoinen tuote, nimittäin jalkanaamio! Se kuorii, pehmentää ja raikastaa jalkoja. Tää on varmaan ihan täydellinen pitkän työpäivän tai hikisen juoksulenkin jälkeen! Kokeilin tuotetta tänään ekaa kertaa ja oli kyllä jännää, kun se lämmitti ja viilensi vuorotellen. En osaa sanoa tuosta kuorinnan toimivuudeesta, koska raspasin jalat samalla. Jalat tuntuu ainakin tosi raikkailta ja kevyiltä vielä näin kuuden tunnin jälkeenkin. Ehkä vähän tarpeeton tuote, vaikkakin sopii hyvin esimerkiksi hemmotteluiltoihin! 



Butterball
"Vaniljaista pehmeyttä ja kaakaovoin kosteuttavaa tehokkuutta pienessä kylpypallossa. Kun ihosi kaipaa kosteutta, hemmottele sitä vaniljalta tuoksuvalla, pehmentävällä kylvyllä. Butterball-kylpy sopii hyvin myös kuiville ja väsyneille jaloille."

PS Lushin vinkki tyhjille muovipurkeille ja pulloille: Ne voi palauttaa takaisin liikkeeseen ja esimerkiksi viidestä palautetusta mustasta muovipakkauksesta, jellypurkista tai pestystä huulivoidepuikosta saat hyvitykseksi tuorekasvonaamion. Tyhjiä mustia purkkeja voi käyttää kotona mm. tuoreyrttien ruukkuina (netistä löytyy kivoja ideoita!), säilytyspurkkeina, hammasmukeina ja pienistä pulloista saa taiottua matkapakkauksia.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Huhtikuun lempparit!

Long time no see! Vietän parhaillaan vapaapäivää ja mun piti lähteä uimaan, mutta päätin sittenkin ottaa vähän rennommin ja tulla kirjottamaan blogia. Oikeestaan kävin jo aamupäivällä salilla tekemässä jalkatreenin, joten voin siirtää tämän päivän uimatreenit hyvällä omallatunnolla huomiselle. ;) Alla kuitenkin nyt tämänhetkisiä suosikkijuttuja liittyen kosmetiikkaan. Tästä postauksesta olis saanu hurjasti pidemmän, koska näitä lemppareita on niin paljon... Päätin kuitenkin tiivistää tuotteet nyt vain niihin, jotka on tällä hetkellä IN. :D


 Opi "Peel Here" kynsilakka.


Freeman-kasvonaamiot. ♥ Saman sarjan Hot Chocolate oli  aivan ihana; tuntui lämpimältä iholla ja tuoksui appelsiini-suklaalle, mutta mun iho ärsyyntyi siitä jostain syystä.


Uusi huulipuna Maybellinelta sävyssä Pink Fling. En oo ollu tähän asti mitenkään kova huulipunankäyttäjä saatikka ylipäätään meikkaaja. Mun arki- ja juhlameikki eroaa lähinnä siinä, että käytän juhlameikissä ripsivärin lisäksi luomiväriä ja joskus huulipunaa. En käytä meikkivoidetta, eyelineria, poskipunaa tms. Huulipunissa suosin pelkästään hillittyjä sävyjä! :)


Täältä blogista on jo voinut bongata tuon vasemmanpuoleisen Organic Shopin vadelma- vartalokuorinnan. Rakastan kaikenlaisia vartalonkuorintoja ja käytän näitä kyllä ahkerasti - ehkä vähän liiankin ahkerasti. :D Sokoksella ja Emotionilla oli tässä hetki sitten 3+1 päivät ja päätin piipahtaa siellä kauppareissun yhteydessä. Mukaan lähti herkullisen näköinen ja tuoksuinen mangokuorinta. 


 No se kestosuosikki ja paras shampoo+hoitsikka ikinä: OGX Argan Oil of Morocco. ♥


Kevään alkaessa oon kaivanu kosmetiikkahyllystä Escadan Taj Sunsetin, joka kuuluu mun lempi kesätuoksuihin. En käytä yleensä mitään hajuvesiä kesällä, vaan suosin enemmän esimerkiksi The Body Shopin ja Victoria's Secretin kevyitä bodymistejä. Taj Sunset on kuitenkin niin ihana ja kesäinen tuoksu, että käytän sitä läpi kesän.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kutsu kauneuteen

Sokoksella ja emotionilla on nyt Kutsu kauneuteen-kauneustapahtuma, jossa kävin muutama päivä sitten. Ostoskassiin päätyi muutama ihana kosmetiikkatuote jotka esittelen teille lyhyesti. Lupasin olla ostamatta uusia juttuja ennenkuin vanhat on käytetty loppuun, mutta en voinut vastustaa alla olevien tuotteiden tuoksua. ♥


Organic Shopilta löytyi kerrassaan herkullisen tuoksuinen (ja näköinen) vartalonkuorinta. Harmi ettei tuote itsessään vakuuttanut niin paljoa, kuin esimerkiksi Lushin ja Ritualsin kuorinnat. Ne levittyvät tasaisesti ja helposti, tämä taas enemmän klönttinä. Plussaa kuitenkin siitä, että nämä ovat luonnonkosmetiikkaa ja tosiaan tuoksuvat taivaallisen hyvälle. :)


Tropical Fruitsilta löytyi myös todella ihana greipin ja appelsiinin tuoksuinen suihkugeeli. Ostin viime kerralla saman sarjan kookos-ja lime käsisaippuan ja se on ollut myös ihana! :)
 

Mulla on paljon vartalonkuorinta-aineita, mutta ei oikeastaan yhtään sellaista pientä ja kompaktin kokoista, joka ei veisi niin paljoa tilaa mun uimakassissa. Mukaan lähti vitosella myös kookoksen ja limen tuoksuinen suihkusaippua. :)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Viimeaikaiset kosmettiikkahankinnat

Oliskohan taas aika päivitellä viime aikaisia kosmettikkahankintoja! Paljon on tullu osteltua kaikenlaista, joskin nää alkaa jäämään nyt viimeisiksi pitkään aikaan... Oon alkanu keskittymään säästämiseen ja multa meneekin palkkapäivinä iso summa suoraan sekä matka- että säästötilille. Toki heräteostoksia tulee tehtyä aina silloin tällöin, mutta sellanen turhanpäiväinen shoppailu on mun osalta onneks ohi. Nykyään tulee pidettyä aivot mukana ja mietittyä tarkkaan, että mihin käytän rahat.



Sokoksella ja Emotionilla on sunnuntaihin saakka -20% alennukset, joten kävin pyörimässä siellä ja mukaan tarttui Organic Shopin ihanalta tuoksuva hiusnaamio. Ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa panostamaan hiustenhoitoon. En muista koska oon käyttäny viimeksi hiusnaamiota, hoitoaineellakin tulee läträttyä vain satunnaisesti, wooops.


Ritualsilta löytyi mukavan tuoksuiset käsisaippuat, Reflection ja The Ritual Of Dao.


Alelaarista löytyi myös ihana Tao-vartalonkuorinta. :)


Freemanin kasvojen kuorinta, puhdistusaine ja kasvonaamio.


OGX Brazilian Keratin Smoothie shampoon ja hoitoaine tuliaisina Lontoosta. Äiti. ♥

Bath and Body Worksilta pieni matkakokoinen body mist.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Your shampoo and conditioner

Your favourite piece of jewellery
All your DVDs
Favourite bag
Your favourite piece of clothing for the summer
Your favourite mug
Your shampoo and conditioner
Your makeup
Your favourite thing in your room
The thing you hate the most in your room
Your perfumes
Your hair in a bun
Your room
Your favourite dress
Your facial beauty products
The Most expensive thing you own
Your favourite outfit
   

Yksi sana: OGX. ♥ Kyseiset tuotteet tuoksuvat ihan valtavan hyville, tehoavat hyvin ja ovat riittoisia. Vaikka kaikki kuvassa näkyvät tuotteet ovat vakuuttaneet mut, niin mun ehdoton suosikki on sinisessä purkissa oleva argan oil of morocco. Pelkkä shampoo riittää tekemään hiuksista pehmeät, kiiltävät ja helposti kammattavat. Nää on mulle pientä arjen luksusta. Mutta pakko antaa maininta myös brazilian keratin smoothille, jonka tuoksu on aivan taivaallisen ihana! 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syyskuun ostoksia

Tässä kuluneen kuukauden ostoksia. Eniten on tullu shoppailtua kosmetiikkaa, mutta paljon myös erilaisia sisustusjuttuja. Tämän kuun ostoslistalla on enää eteisen lipasto. Sen jälkeen kaikkein isoimmat huonekaluhankinnat on tehty. Haaveilen vielä uudesta tv-tasosta, mutta vanha saa kelvata vielä jonkun aikaa. :)
Vaatteet

Ihanat purppuran väriset alusvaatteet Lindexiltä.


Niken löysä t-paita. ♥

KOSMETIIKKA

 Puhdistusgeeli Garnierilta.


 Ja kuorinta Lumenelta! Tää tuoksuu aivan ihanalta ja tuo väri, nams. :D


Lisää silmäkarkkia! ;) Tästä tuli ehdottomasti uus suosikki saippua. Ostin vielä samaa sarjaa olevan huulirasvan.


Töihin pieni ja kätevä käsidesi. Aika söpö vai mitä?


Vartalonkuorinta yhdeltä suosikki kosmetiikkamerkiltä eli I Lovelta.
Jos joku etsii oikeasti hyvää shampoota ja hoitoainetta, niin voin lämpimästi suositella OGX:n tuotteita. Mä vein kaikki vanhat shampoot yms työpaikan saunaosastolle yhteiskäyttöön, koska en halua enää käyttää niitä. Ogx:n tuotteet toimii mun hiuksissa niin täydellisesti, etten halua enää edes harkita muiden tuotteiden käyttöä. Mun lemppari tästä sarjasta on Argain Oil Of Morocco, mutta tää lähti tällä kertaa testaukseen. :)


Ja samalta merkiltä hiuksiin jätettävä kosteuttava kookosen tuoksuinen hoitoöljy. Ensimmäinen tuote joka ei jätä hiuksia rasvaisiksi. Suihkin tätä ehkä kolmesti; ensin pään molemmille puolille ja lopuksi latvoihin. Tukka kiiltää ja on terveen näköinen, mutta ei näytä rasvaiselta.

SISUSTUS

Eteisen lipastoon uusi pöytälamppu.


Tämä kaunis kynttiälyhty löytyi Prismasta. :)


Ja olohuoneeseen uusi jalkalamppu.

MUUT
Suloinen eväskassi Chlas Ohlsonilta. Tulee kyllä tarpeeseen! :D

maanantai 7. syyskuuta 2015

Nivea Coconut Lip Balm

Huulirasvariippuvaiset kädet ylös! Täältä löytyy ainakin yksi jolla kaapit pursuaa huulirasvoista. Mun henkilökohtaisia lemppareita on ollut EOSin ja Baby Lipsin huulirasvat, mutta ne on saanu rinnalleen kovan kilpailijan Nivean huulirasvasta. Rakastan kookoksen tuoksua joten tää ei luonnollisestikaan tuottanut pettymystä. Maku ja tuoksu ovat ihania enkä mä koe että tää olis liian voimakas, kuten kookosta sisältävät tuotteet tuppaa joskus olemaan. Tää kosteuttaa huulia ja tekee niistä pehmeät. Nivealta löytyy samoja huulirasvoja eri makuisina ja ne päätyy suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa mun ostoslistalle. :D


Kiss kiss! ;)

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Uusi kamerani: OLYMPUS OM-D E-M10

Täällä kirjottelee onnellinen uuden kameran omistaja. Kyseessä on Olympuksen OM-D E-M10. Olen ollut jo vuosia vannoutunut Canon-fani ja tuun aina olemaan, mutta Olympus houkutteli sen pienen kokonsa vuoksi. Me matkustellaan nykyään suhteellisen usein ja nytkin on tulossa mm. kaksi Tukholmaan matka ja kaksi Lontoon matkaa. Siispä pieni mutta tehokas järkkäri on ehdoton. On ollu kurja kuljettaa isoa kameraa, sillä se painaa ja vie todella paljon tilaa laukussa. Aion silti kuvata Canonillakin, mutta se saa jäädä nyt hetkeksi hyllylle. :)

Olympus on ollu mulla vasta pari päivää joten en oo ehtiny vielä tutustumaan sen saloihin. Tässä on paljon opittavaa jo pelkästään erilaisen käyttöjärjestelmän takia, mutta enköhän mä opi käyttämään tätä. Kaikkein mahtavinta tässä on wifi-ominaisuus jonka avulla voin siirtää kuvat suoraan puhelimeen. Kameraa pystyy myös hallitsemaan puhelimen avulla. Puhelimeen ladattu Olympuksen sovellus mahdollistaa myös itselaukaisun puhelimen kautta. Mahtavaa! :)

 
Kamera vaikuttaa erittäin lupaavalta ja oon kyllä tosi innoissani! :) Tilaan jossain vaiheessa toisen objektiivin (40-150mm) tämän nykyisen objektiivin (14-42mm) lisäksi. Nyt vaan harjottelemaan kameran käyttöä jotta kuvaaminen alkaa luonnistumaan ja kuvista saadaan entistä parempia. Luulen että tämän myötä myös into bloggaamiseen palautuu! :)