Lähdettiin viime viikolla Karrin kanssa kohti Turkua. Ollaan puhuttu koko kevät että kun kesä tulee niin käydään Turun linnassa ja mennään lopuksi Ruissaloon ulkoilemaan. Ajoin ensimmäistä kertaa Turkuun ja se sujui tosi hyvin. Molemmilla oli kauhee nälkä joten poikettiin mäkkärin kautta ja haettiin meille piknik-eväät. :D Meillä oli kyllä terveellisemmätkin eväät mukana mutta kyllähän se mäkkäri vei voiton. ;)
Otettiin viltti mukaan ja mentiin lounasruoalle Turun linnan nurmikolle. Ihana paikka järhestää pieni piknik ja nauttia lämpimästä auringonpaisteesta.
Ensimmäiseksi me tutustuttiin Turun linnaan. Kierto alkoi esilinnasta ja jatkui päälinnaan. Mä oon sitä mieltä että Turun linna on sen verran merkittävä paikka ja ennen kaikkea myös upea museokokonaisuus, jossa jokaisen tulisi käydä edes kerran elämässä. Nähtävää on todella paljon ja koko kierros vie meiltä noin 1,5h. Jalat alkoivat vaan väsyä loppua kohden, sillä portaita oli paljon ja osa niistä suht jyrkkiä. Kokemus oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. :) Sisäänpääsy Turun linnaan maksaa 9e/aikuinen.
Matka jatkui Ruissalon kansallispuistoon. Meidän piti käydä kasvitieteellisessä puutarhassa mutta se oli mennyt kiinni jo viideltä, joten käytiin kävelemässä ulkopuutarhalla. Sisäänpääsy sinne oli ilmainen! "Ulko- ja sisäpuutarhan kasvikokoelma käsittää yli 5000
lajia ja lajiketta. Kasvihuoneissa on laajat mehikasvien ja trooppisten
lajien kokoelmat. Modernin kasvihuonerakennuksen vieressä on
ulkopuutarha, jossa kukoistavat mm. hyötykasvit, ruusut, kukkaniityt,
kivikkokasvit sekä eksoottiset puut ja pensaat. Uudisalueen maisemassa
erottuvat myös kolme keinolampea värikkäine lumpeineen ja muine ranta-
ja vesikasveineen." (VisitTurku.fi) Eli jos satutte eksymään Turkuun ja Ruissaloon, niin tää on kyllä vierailunarvoinen paikka. :)
Ajettiin autolla Ruissalon Pikku-Pukin rantapromenadin alkupäähän jossa on parkkitilaa autoille. Käveltiin rantatietä pitkin ja nautiskeltiin ihanista maisemista. Aurinko, kauniit huvilat ja rento fiilis teki illasta ihan täydellisen. ♥
Kuvattiin illemmalla vielä Viking Grace ja Baltic Princess. Ruotsinlaivat kulkevat tästä ihan vierestä ja niiden ohikulkua on mukava seurata. Laivojen suunnatessa kohti Tukholmaa me puolestaan syötiin eväät ja lähdettiin ilta-auringon saattamana omalle kotimatkalle. ♥
Seuraava kesäreissu suuntautuu todennäköisesti taas Helsinkiin, mutta suunnitteilla on päivän kestoinen matka Turun saariston rengastielle. Se kuulostaa niin mahtavalta että on pakko päästä jossain vaiheessa myös toteuttamaan. :) Ensi kesäksikin on jo joitakin suunnitelmia! Yritetään lähteä kiertämään Ahvenanmaata autolla. Se on mulle tuttu paikka, sillä oon osallistunut pyöräilyrippileireille neljänä vuonna. Ensin rippilapsena ja sitten isosena. Varsinainen matka alkoi Korppoon Galtbystä josta matkattiin Kökarille. Kuljettiin paljon yhteysaluksilla, yövyttiin parilla saarella ja jatkettiin matkaa aina Eckeröön saakka. Sieltä sitten Maarianhaminaan ja Turun laivaan. Ahvenanmaahan liittyy paljon ihania muistoja. <3