Näytetään tekstit, joissa on tunniste SuperStar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SuperStar. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

TALLINNA 13.8.2015

Tehtiin kesälomalla päiväreissu Tallinnaan. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua lähes kymmenen vuotta joten nyt oli jo korkea aika päästä Suomenlahden toiselle puolelle. Hypättiin Tallink Superstarin kyytiin joka kyyditsi meidät parissa tunnissa Tallinnaan.


 Pientä evästä.

Suunnattiin suoraan Vanhaankaupunkiin ja näytettiin kyllä niin turisteilta kun olla jo voi; kamerat kaulassa, kartta kädessä ja molemmat pihalla kuin lumiukot. Tallinna tuli mulle nuorempana todella tutuksi ja olisin pienenä suunnistanut vaikka yksin läpi keskustan, sillä käytiin niin usein Tallinnassa. Isä työskenteli silloin Silja Linen Finnjetillä joten tehtiin noita Tallinnan risteilyjä kerran kuussa, joskus jopa useamminkin. Tunsin vanhankaupungin sekä itse keskustan kuin omat taskuni, mutta nyt tuntui siltä etten olis koskaan käynytkään siellä. :D

Viru keskus oli myös sellanen paikka johon oli pakko päästä. Paikka oli ihan erilainen mitä muistin. Haettiin sieltä äidin kanssa pienenä aina lepatrinu (leppäkerttu) - leivoksia jotka oli ihania! Leppäkertun kuori oli tehty punaisesta hyytelöstä, sisällä oli ihanaa moussea ja pohja taisi olla suklaata? Nams. Nälkä alko olemaan jo aika kova joten päätettiin poikeata Amarillossa. Meidän piti mennä alunperin Peppersackiin, mutta siellä oli täyttä ja kaivattiin jotain vähän rauhallisempaan paikkaa - Amarillo oli siis tuttu ja turvallinen vaihtoehto. :)



Olin yllättävän hyvin kartalla missä mentiin. Piirsin aina tietyin väliajoin karttaan meidän kulkeman reitin joten oltiin jatkuvasti tietoisia missäpäin ollaan. Tuntuu niin hassulta kirjottaa tällasta kun kyse on kuitenkin Tallinnasta... :D No anyways! Suunta jatkui tietysti mihinkä muuallekaan kuin Super Alkoon!


Olin täällä viimeksi Aatun ja Markuksen kanssa joten oli aikakin päästä piipahtamaan uudelleen. :) Puhutaan että hinnat olis noussu, mutta mun mielestä täällä oli silti naurettavan halpaa. Harmi ettei Safari Sunriseä löytynyt mistään, siitä tulee niin mieleen Pärnu ja meidän viimeinen ja ihan paras ilta poitsujen kanssa. <3 Ostin itselleni lonkero- ja siiderilavat, niitä juodaanki sit seuraavat pari vuotta... Ainakin. :D


Lähdettiin hyvissä ajoin kohti terminaalia. Korkattiin yhdet juomat ja nautittiin ilta-auringosta. Laiva oli myöhässä mutta mentiin hyvissä ajoin jonottamaan jotta saatiin ikkunapaikat laivan peräbaarista.


Lähdettiin kaiken kaikkiaan melkein tunti myöhässä. Harmitti kyllä koska olin kuski ja ajomatka kotiin 120km. Saavuttiin Helsinkiin klo 22.30 ja lähdettiin ajelemaan yönp imeyteen. Kotona oltiin puolen yön jälkeen. Harmiteltiin automatkan aikana mm. sitä ettei olla käyty Tallinnassa aiemmin, kun sinne on kuitenkin niin vaivaton mennä. Meillä on kuitenkin ilmaset laivaliput M/S Finlandialle joten uusi reissu on jo suunnitteilla. :)


Kiitos ihanalle matkaseuralle eli Karpaaasille. <3