Näytetään tekstit, joissa on tunniste Train. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Train. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Museorautatien syysajo 2015

Lauantaina 12.syyskuuta koitti taas vuoden yksi odotetuimmista tapahtumista, nimittäin perinteeksi muodostunut museorautatien syysajo. Tää on niin ihanan tunnelmallinen tapahtuma ettei sitä voi jättää välistä. Työntekijät ja kondyktöörit ovat pukeutuneet asian mukaisesti, illan hämärtyessä laitetaan öljylamput palamaan ja syysajot huipentuvat hienoihin ilotulituksiin. Pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan resiinaa ja näin mun hyvää ystävää Annia, joka tuli tänne Mikkelistä asti.


Ensi vuonna uudelleen! :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ilta-ajelulla

Mulla on ollu melko tylsä päivä. Lupasin hakea siskon juna-asemalta jonne on vartin ajomatka, joten päätin sit lähteä vähän etukäteen ja tehdä pienen ajolenkin ennen kuin juna saapuu asemalle. Tein sellasen huomion että puihin on ilmestyny paljon keltasia lehtiä ja siitäkös tää pieni syysintoilija onkin innossaan. Mä en ollu syöny tänään yhtään mitään (niin ne säännölliset ruoka-ajat, huhuu Johanna!!) ja siskollaki oli kova nälkä joten poikettiin Hesburgerin kautta. Kaikki on kehunu juustomättöä joten halusin päästä testaamaan... Aij jumpe miten iso ja hyvänmakunen se oli! Vaikka mullakin on ihan oikeesti aika pohjaton maha niin jessus että se oli täyttävää. :D No joo. Nyt koiruus pääs siskon luo muutamaks yöks ennen kuin porukat tulee Lontoosta.


Äiti soitteli ja kyseli kuulumisia, ovat menossa huomenna London Eye'en. En malta odottaa että pääsen näkemään matkakuvia!! ♥

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kotimatkalla

Eilen klo 18.50 lähti meidän juna kohti Tamperetta jonne saavuttiinkin ihan ajallaan n. 05:35. Siellä mä hyppäsin toiseen junaan joka toi mut kotiasemalle. Karrin iskä oli hakemassa mua koska vein perjantai-iltana auton niille. Annoin tuliaiset ja lähdin aika pian jatkamaan matkaa omalla autolla kohti kotia. Nukuin viime yönä tosi huonosti joten oon ihan sairaan väsyny. Vähän pelotti istahtaa auton rattiin mut ei siinä mitään, pääsin kotiin 15min sen jälkeen ku Karri oli kerenny lähtee töihin.
    

Mun mielen valtas tosi haikee olo, kunpa olis saanu jäädä vielä pariks päiväks. Tuolla sai elää hetkessä eikä tarvinnu stressata mitään. Sai vaan olla ja nauttia kaikesta. Lappi on tosi kaunis paikka ja tuntuu niin hölmöltä kattoa ikkunasta ulos kun näkee oman ankean kaupungin niiden komeiden tunturien tilalla. Huomenna jatkuu työt eikä kiinnostusta löydy yhtään. Mä varmaan fiilistelen vielä pitkään näillä postauksilla koska kuvia tuli otettua tosi paljon. Nyt mä lähden suihkuun ja odottelen että muru tulee töistä kotiin.<3

lauantai 13. huhtikuuta 2013

VR, hiihtäen olisit jo perillä

Täällä me ollaan Oulun ja Kemin välillä keskellä ei mitään. Ollaan oltu oikeestaan jo yli tunti ja tää on jo toinen pysähdys Oulun jälkeen. Ensimmäisen pysähdyksen aikana ajateltiin että radalle on eksyny elukoita mutta ei. Tunnin jälkeen olisin pysyny pyörällä tän perässä, niin hiljaa me mentiin 15minuutin ajan... Kunnes pysähdyttiin taas ja kuulin että veturi oli tehny vittumaisen tempun ja päättäny hajota. Siispä ollaan odoteltu uutta veturia Oulusta ja toivotaan että matka jatkuis mahdollisimman pian. Edit: Ja jatkuihan se n. minuutti tän julkasusta!
 
  
Tässä ajankuluks vähän tän päivän asua ja muuta turhaketta jotta tää aika kuluis nopeemmin.

<3

Ei meillä niin väliä vaikka myöhässä ollaan, mutta yks matkustaja on menossa hautajaisiin ja se on tuolla ihan raivona. Se mietti jo että jos vois vaihtaa samantien junaan joka lähtee takasin etelään, mitä hän suotta sinne menee kun hautajaiset on pian jo ohi. Paska juttu ettei täältä lähde junaa takasinpäin ennen iltaa. :/ Meidän pitäis olla nyt perillä Kolarissa mutta juna seisoo Kemin rautatieasemalla ja matkaa on jäljellä se 2h30min... Toivottavasti.