Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cumulus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cumulus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

LONTOO OSA 1: LÄHTÖTUNNELMIA

Jouluiset terveiset Lontoosta! Ollaan nyt palattu kotiin ja palattu pikku hiljaa takaisin arkeen. Reissu oli jälleen kerran ihana ja ikimuistoinen. Käytiin musikaalissa, Hyde Parkin upeassa Winter Wonderlandissa, shoppailtiin kaupoissa, nähtiin Anna Greenwichissä, ihasteltiin Oxford Streetin jouluvaloja, vierailtiin Sea Lifessä ym! Joka päivältä tulee tuttuun tapaan oma postauksensa. Kaksi ensimmäistä päivää on oikeastaan jo viimeistelyä vaille valmiita ja julkaisen ne lähipäivinä. ;)
         
Lähdettiin sunnuntaina kohti kauppakeskus Jumboa jossa me vaihdettiin viimeiset eurot punniksi. Siitä sitten Hotelli Cumulukseen joka sijaitsee viiden minuutin ajomatkan päässä lentoasemasta. Saatiin nukkua yö rauhassa, tosin mä nukuin ehkä pari tuntia... :D Pääasia ettei tarvinnu lähteä keskellä yötä ajamaan ja siitä väsynein silmin kohti Lontoota. No joo. Jätettiin laukut hotelliin ja lähdettiin lentoasemalle fiilistelemään. Käytiin syömässä, tehtiin matkaselvitys valmiiksi ja käytiin taas näköalatasanteella katsomassa lähteviä ja saapuvia koneita. Mahtavat näkymät! Palattiin ajoissa hotellille, käytiin porukalla läpi tulevaa matkaa ja höpöteltiin niitä näitä. Mentiin kyllä aika ajoissa nukkumaan, sillä herätyskellot soi jo klo 04.30.


Voi miten pieneltä punanenä näyttää ison Finnairin rinnalla. :D