Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flying. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flying. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. tammikuuta 2016

LONDON, DAY 5

Viimeinen päivä Lontoossa alkoi jälleen ihanassa auringonpaisteessa. Edessä oli paluu Suomeen, mutta koska oltiin otettu iltalento, niin meillä oli vielä perjantai aikaa kierrellä kaupungilla. Ensimmäisenä kohteena oli Lontoon akvario eli tutummin Sea Life. :)


Sea Lifen jälkeen käytiin Shrek's Adventuren kaupassa. Voi olla että mennään ens kerralla tutkimaan, että mikä tää paikka ylipäätään on. Tätä kun ei ollu vielä viime talvena ja jep, meidän perheessä mm. Disneyn ja Dream Worksin elokuvat ei oo pelkästään lastenelokuvia. Kuuluu samaan kategoriaan Muumien kanssa! ;D <3

 
Westminister Bridgen toinen puoli oli suljettu terrorismiepäilyn takia. Niin paljon kuin tästä on puhuttu, niin en voi sanoa että olisin pelännyt missään vaiheessa saatikka kokenut oloani turvattomaksi. En oikeastaan ollut edes ajatellut koko asiaa ennen kuin vasta tuolloin. Ei sillä, olihan se vähän kuumottavaa katsella rynnäkkökiväärien kanssa seisovia poliiseja. No, nää varotoimenpiteet taitaa olla suht yleisiä suurkaupungeissa ja etenkin Lontoossa, joka on luokiteltu yhdeksi näistä vakavan terrorismiuhan riskimaaksi. Odotan kaikesta huolimatta jo tulevaa reissua enkä edelleenkään pelkää.

 
Näkymä bussin ikkunasta Trafalgar Squarelle.  Ajettiin  Piccadilly Circukseen jossa käytiin kiertämässä pari viimeistä kauppaa ennen hotellille lähtöä.
     




Lontoon maanalainen on kyllä aika valtava tunneliverkosto. Ensimmäisellä kerralla olin ihan hukassa ja tuntui kuin oltais yhdessä isossa labyrintissä. Mutta kaikki selkiytyi jo seuraavan reissun aikana ja nyt kolmannen reissun jälkeen voin todeta, että osaan kulkea paremmin Lontoossa kuin esimerkiksi Tukholmassa, jos mukaan lasketaan bussit ja metrot. Haha. Ajettiin Piccadilly Linella Green Parkiin jossa vaihdettiin Victoria Linelle ja jäätin heti seuraavalla pysäkillä pois eli Victorialla.


Käytiin hotellilla hakemassa matkalaukut ja lähdettiinkin jo kohti asemaa. Oli niin hölmöä olla vielä klo 15 Lontoossa, kun normaalisti ollaan saapumassa siihen aikaan jo Helsinkiin.  Anyways! Kaikilla oli jo kova nälkä joten otettiin take away ruoat Victorian Burger Kingistä ja hypättiin taas Gatwick Expressiin. Saavuttiin lentoasemalle jo hyvissä ajoin joten saatiin shoppailla rauhassa viimeiset ostokset ennen lähtöporteille siirtymistä.


Lentokone saapui huonojen sääolosuhteiden takia myöhässä Gatwickiin joten myös meidän lähtö viivästy. Norwegian hoiti homman kuitenkin hienosti, sillä vaikka matkustajat tuli ulos vasta siinä vaiheessa kun meidän koneen olis pitäny olla jo kiitoradalla, niin tultiin Suomeen vain 17 minuuttia myöhässä. Tosin katsoin uteliaisuuttani meidän lentoreittiä ja oltiin tultu lyhyempää reittiä Suomeen.


Lontoon valot näyttivät niiin mahtavilta. ♥


Kotimatkalla kone pomppi lähes koko matkan, mutta ensimmäistä kertaa mä en antanut lentopelolle valtaa. Mulla on siis lievä lentopelko joka ilmenee lähinnä vaan turbulenssin aikana. Muutoinhan lentäminen on yksiä hauskimpia asioita elämässä! Olin psyykannu itseäni jo valmiiksi ja ajatellut, että laskeutuminen tulee olemaan todella kuoppaisa, mutta laskeuduttiin todella tasaisesti eikä olis tullu mieleenkään, että tuulet puhalsivat puuskissa reilusti yli 20m/s. Pelon sijasta sainkin nauttia ihanasta laskusta kera upeiden pääkaupunkiseudun yöllisten valojen. :)


Kaikkien matkalaukut saapuivat perille ja niin oli aika taputella tämä matka muistojen kirjoihin, hypätä autoon ja lähteä ajamaan kohti kotia. Mutta kuten aina, niin uusi reissu on jo suunnitteilla ja matkan ajankohta on touko-kesäkuussa. Oon nyt päässyt näkemään Lontoon joulun, talven sekä kevään joten tänä vuonna edessä on kesä.

torstai 5. helmikuuta 2015

LONDON DAY 1


Meidän matka alkoi maanantaina 26.tammikuuta. Lentomme lähti Helsinki-Vantaan lentoasemalta klo 17:10 ja matkaan lähdettiin tietysti Norwegianilla. Meille oli varattu eturivin paikat joten saatiin nauttia huimasta jalkatilasta. ;) Nukuin puolet meidän 2h50min lentomatkasta, mutta loppu matkan istuin nenä kiinni ikkunassa ja ihailin sitä alapuolella olevaa valomerta. On se vaan niin mykistävä näky, harmi ettei niitä näkymiä saa tallennettua kameraan sellaisina kuin ne näkee.


Laskeuduttiin Gatwickin lentokentälle Suomen aikaa vähän ennen kahdeksaa. Suunnattiin Gatwick Expressiin joka kuljetti meidät puolessa tunnissa Victorian asemalle. Oltiin väsyneitä ja nojattiin Karrin kanssa toisiamme vasten, mulla oli niin hyvä fiilis. Tuntu kun edellisestä reissusta olis kulunu vasta pieni hetki.


Meidän hotelli sijaitsi noin viiden minuutin kävelymatkan päässä. Majoituttiin bed&breakfast - tyylisessä hotellissa joka kantaa nimeä Studios@82 B+B Belgravia. Kirjauduttiin hotelliin, jätettiin matkalaukut sinne ja suunnattiin Hard Rock Cafe'n syömään. Saatiin heti pöytä ja ruoka tuli reilussa kymmenessä minuutissa. Ruoka oli todella hyvää ja tullaan tänne varmasti seuraavalla kerralla! Käytiin pikaisesti vielä Hard Rock Shopissa ostamassa muutamat tuliaiset. Sieltä vielä King's Crossin asemalle kuvaamaan laituri 9 3/4! :D


Oltiin hotellilla myöhään yöllä ja käytiin nukkumaan vasta joskus puoli kahdelta. Mä nukuin ensimmäisen yöni tosi huonosti, en saanut unen päästä kiinni vaikka puitteet unelle oli kyllä kympin arvoset; pehmeä sänky, kaksi pehmeää tyynyä, vilpoinen peitto ja poikaystävän kainalo. :)