Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lush. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lush. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäkuun LUSH-tilaus

Lush on siis brittiläinen kosmetiikka-alan yritys, joka valmistaa käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa. Lush käyttää siis paljon luomuraaka-aineita ja pyrkii ostamaan ne suoraan tuottajilta ja noudattamaan reilun kaupan periaatteita. Tuotteet ovat täysin vegetaarisia eli kasviperäisiä ja osa vegaanisia, jolloin ne eivät sisällä eläinkunnasta olevia ainesosia. Lush ei myöskään testaa tuotteita eläimillä, mistä iso plussa. Lushilla on Suomessa kaksi kivijalkamyymälää ja ne molemmat sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa, mutta tuotteita pystyy tilaamaan helposti suoraan kotiovelle. Toisaalta Lushin tuotteiden tuoksut ei vastaa aina ihan sitä mitä odottaa. Oikeestaan aika harva tuoksu on vastannut sitä mielikuvaa, joka tuotteesta tulee ensimmäisenä mieleen - toki löytyy poikkeuksiakin, kuten esimerkiksi kuoriva kasvonaamio Cup O'Coffee joka tuoksuu yllättäen sille mille kuuluukin.
   

Halusin päästä testaamaan jotain uutta ja löysinkin ihan mielenkiintoisia tuotteita.


 The Plumps
Elämäni ensimmäinen kiinteä hoitoaine herätti mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Sitä voi hieroa ensin käsiin ja sitten käsistä suihkuun, mutta sen voi myös kostuttaa lämpimän veden alla ja hieroa suoraan hiuksiin. Hiukset ovat pesun jälkeen kiiltävät, pehmeät, tuuheat ja kivan tuoksuiset. Haluan ehdottomasti päästä testaamaan myös muita hoitoainepaloja ja ehkä myös palashampoota. Ps Tää on varmasti myös kätevä matkalla, kun tää on niin pieni eikä vie tilaa esimerkiksi matkalaukussa.


 Cupcake
En lukenut tästä oikeestaan sen enempää vaan klikkasin sen automaattisesti suoraan ostoskoriin. Odotin todella suklaista kasvonaamiota, mutta tää vastaakin minttusuklaata. Ehkä pieni pettymys, vaikka tuote itsessään on todella miellyttävä ja jätti ihon puhtaan tuntuiseksi. Kattokaa miten super herkulliselta tuo näyttää, nam!


I Love Juicy
Ensimmäinen Lushin shampoo jota kokeilin. Suhtauduin tähän pienellä varauksella, sillä oon tottunu käyttämään kaupan silikonia sisältäviä shampoita. Tuote yllätti todella positiivisesti ja toimi yhtä hyvin kuin mun luotto OXG:n tuotteet - miinuksena tosiaan se, ettö tässä ei ole silikonia. Joku vertasi tätä tuotearviossa hedelmäkarkkiin, mutta mun nenään tää tuoksuu hassulle. Ei siis varsinaisesti pahalle, mutta ei oikeastaan kauhean hyvällekään. Hinta on myös melko suolainen joten en usko että tilaan tätä enää toista kertaa. 


Intergalatic
Kylpypallot, voi ihanuutta. Meillä ei ole kylpyammetta, mutta näitä voi käyttää myös jalkakylpyihin. Oon katsellut haltioissani netissä ihmisten kylpypallo-videoita ja haaveillu niistä itsekin. Kylpypallo liukenee veteen ja hoitaa samalla ihoa. Ihanaihanaihana!


Sympathy For The Skin
Vaniljan ja banaanin tuoksuinen vartalovoi, oh my. Tätä on kovasti kehuttu ja mietin pitkään, että napsautanko tämän ostoskoriin vai en. Hinta on aika korkea (240g/25,95e) mutta tuote kuulostin niin herkulliselta ja sai paljon positiivista palautetta, joten päätin ottaa sen kokeiluun. Tätä kehuttiin riittoisaksi ja sitä se todella on. Eli ihan pieni määrä riittää kostetuttamaan laajan alueen. Yhdyn siis muihin: tää on ihana tuote! Ja kyllä, nuo seassa olevat hiput on pieniä vaniljatankopaloja.


Creme De Menthe
Suuvesitabletti kuulosti myös niin mielenkiintoiselta, että oli pakko päästä kokeilemaan. Näitä käytetään hampaiden pesun jälkeen tekemään suusta ihan extra-raikas. Tabletti puraistaan rikki, otetaan vettä suuhun, purskutellaan huolellisesti ja syljetään pois. Tykkään näistä ihan tosi paljon ja nää maistuu hyvälle. Kuuluu siihen kategoriaan, joita aion ostaa jo heti seuraavalla kerralla lisää.


Twilight
"Rentouttava laventelikylpypallo saattelee höyhensaarille. Poreillessaan kylpypallo luo sinisen ja punaisen värien ilotulitusta, kunnes lopuksi sulaa kimaltelevaksi, rentouttavaksi, illanhämyn siniseksi vedeksi."

Volcano
Taas uusi mielenkiintoinen tuote, nimittäin jalkanaamio! Se kuorii, pehmentää ja raikastaa jalkoja. Tää on varmaan ihan täydellinen pitkän työpäivän tai hikisen juoksulenkin jälkeen! Kokeilin tuotetta tänään ekaa kertaa ja oli kyllä jännää, kun se lämmitti ja viilensi vuorotellen. En osaa sanoa tuosta kuorinnan toimivuudeesta, koska raspasin jalat samalla. Jalat tuntuu ainakin tosi raikkailta ja kevyiltä vielä näin kuuden tunnin jälkeenkin. Ehkä vähän tarpeeton tuote, vaikkakin sopii hyvin esimerkiksi hemmotteluiltoihin! 



Butterball
"Vaniljaista pehmeyttä ja kaakaovoin kosteuttavaa tehokkuutta pienessä kylpypallossa. Kun ihosi kaipaa kosteutta, hemmottele sitä vaniljalta tuoksuvalla, pehmentävällä kylvyllä. Butterball-kylpy sopii hyvin myös kuiville ja väsyneille jaloille."

PS Lushin vinkki tyhjille muovipurkeille ja pulloille: Ne voi palauttaa takaisin liikkeeseen ja esimerkiksi viidestä palautetusta mustasta muovipakkauksesta, jellypurkista tai pestystä huulivoidepuikosta saat hyvitykseksi tuorekasvonaamion. Tyhjiä mustia purkkeja voi käyttää kotona mm. tuoreyrttien ruukkuina (netistä löytyy kivoja ideoita!), säilytyspurkkeina, hammasmukeina ja pienistä pulloista saa taiottua matkapakkauksia.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Tammikuun kuulumiset

Mitä kaikkea tämä kuukausi on pitänyt sisällään? Pieni vilkaisu kuvin ja tekstein, olkaapa hyvät! :)


Meillä alkoi TunteVa-koulutus, josta oon tykänny ihan hirveesti. Takana on nyt 6/10 lähiopetuspäivää ja huomaan jo, miten koulutuksesta opitut asiat ovat siirtyneet jo ihan käytännön työhön.  Kyseinen koulutus on sikäli ainutlaatuinen ja tärkeä, että esimerkiksi Tampereella on kouluttajan mukaan tosi monta työpaikkaa, jotka ei ota lähihoitajia vakituiseen työsuhteeseen, jos kyseistä koulutusta ei ole käyty. Mulla on taskussa myös lähihoitajien täydennyskoulutus, eli eiköhän työpaikka ole tulevaisuudessakin taattu. :) Tässä vielä pieni selvennys koulutuksesta: 

"TunteVa-toimintamalli on muistisairaan kohtaamisessa käytettävä vuorovaikutusmenetelmä jonka tavoitteena on luoda vahva luottamussuhde hoitajan ja asiakkaan välille. Hoitaja pyrkii tuntemaan asiakkaan elämäntyön, perheen, harrastukset ja muun elämänhistorian. Tämän tuntemuksen avulla asiakkaan kohtaaminen ja hänen persoonallisuutensa mukaan toimiminen helpottuu. Hoitaja oppii näkemään asiakkaassa voimavaroja, joita voi hyödyntää kuntouttavana toimintana. Menetelmä voi lievittää myös käytösoireita ja vähentää lääkkeiden käyttöä. TunteVa-malli edesauttaa myös hoitajan itsensä viihtymistä työssään. Menetelmä ei vaadi lisäresursseja, vaan on työn tekotapa, joka helpottaa arkea pienillä muutoksilla. Tämä vaikuttaa positiivisesti koko työyhteisön ilmapiiriin ja työssä jaksamiseen."


Innostuin kolmen vuoden tauon jälkeen uimisesta. Meidän koulutus on uimahallin kokoustilassa josta avautuu näkymät altaille (uimahalli aukesi tuona päivänä vasta klo 10, siksi niin tyhjää. :D) Työkaverikin on päivitellyt facebookiin uima-juttuja, joten siitä se innostus sitten lähti. Käytiin ekalla kerralla Karrin kanssa ihan vaan porealtailla, uitiin höntsäuintia ja nautiskeltiin aaltokoneen aalloista. Seuraavana aamuna löysin itseni uimasta nopeiden uimareiden radalla - ja sain kehuja viereisellä radalla uivalta papalta: "Mää kattelin pitkään, että ootko tyttö vai poika kun uit niin terävästi. *Hehe* Hieno juttu! Harvoin näkee nuoria kuntouimareita (poislukien tietysti uimaseuran uimarit)" ja lopulta pappa oli hirveen huolissaan siitä, etten pahota mieltäni kun hää katsoo mielenkiinnosta mun uintia. Ihana. :D


Käytiin pitkästä aikaa Ikeassa ja Ideaparkissa. Ostospostaus kolkuttelee oven takana. ;)


Sulkapalloa ensimmäistä kertaa sitten peruskoulun. Karrin parhaan ystävän perheellä on joka sunnuntai sulkapallovuoro, jonne meidät on pyydetty mukaan. Ja tottakai me otetaan tällanen tilaisuus vastaan. Mä mietin alkuun, että miten jaksan lätkiä sulkapalloa sen 1,5h ajan... Loppujen lopuksi se olin sitten minä, joka pelas lähes tauotta koko sen 1,5h ja jota sai patistella välillä juomatauolle. Oli ihan super hauskaa! :D Odotan jo niin paljon seuraavia kertoja!


Kehonhuolto. Mulla on välillä kausia jolloin panostan kehonhuoltoon ja venyttelyyn tosi paljon. Sitten voi mennä pitkiäkin aikoja, että unohdan koko venyttelyn...


Osallistuttiin Miran kanssa äippälomalla olevan työkaverin Tupperware-kutsuihin. Oli kiva nähdä Heidiä ja kuukauden ikäistä Väinö-poikaa. <3 Kutsut oli siitä tosi kivat, että siellä tehtiin yhdessä ruokaa. Me tehtiin levite ruissipseille ja mikrosuklaakakku, nam. Kuvastosta tuli tilattua Smooth Chopper (lähinnä heräteostos :D) ja yksi söpön värinen juomapullo. Sain konsulentilta myös ihanan pienen mini-juomapullon, sillä päätin emännöidä elämäni ensimmäiset kutsut huhtikuussa. :)


 Tuli ostettua ihania tuotteita Lushilta.


Viimeisinä muttei vähäisimpänä... Suurin osa ajasta taitaa kulua kuitenkin töitä tehdessä. ;) Oon kyllä höllänny työtahtia (lue: lopettanut toistaiseksi 12h päivävuorot), mutta teen silti pitkiä työviikkoja. Onneks meillä on niin kiva työporukka, että noi raskaammatkin työpäivät ja työviikot jaksaa painaa loppuun saakka. Tai jos oikein väsyttää ja tuntuu ettei jaksa, niin kyllähän se raha siellä sisimmässä motivoi. Ja raha sen takia, että pääsee säästämään mm. ens joulun Lontoon matkaa ja ens vuoden kevään Tokion matkaa varten! ;) Ajatella, että kohta on enää vuosi jäljellä meidän Japanin reissuun. Huh. Se tulee olemaan varmasti yksiä mun elämäni unohtumattomimpia ja hienoimpia asioita.

tiistai 27. lokakuuta 2015

HELSINKI

Tässä jatkoa Sea Life postaukseen! Päätettiin kävellä Töölönlahden läpi keskustaan, sillä keli oli mitä parhain. Aurinko paisto eikä ulkona ollu yhtään liian kylmä. Vaikka asuin Helsingissä sen 12-vuotta, niin tää taisi olla mun toinen tai kolmas kerta Töölönlahdella. Kaunista aluetta, oon niin kateellinen niille jotka saa tehdä aamulenkkinsä näissä maisemissa! :)
  

Käveltiin keskustaan reilussa puolessa tunnissa, koska jäätiin matkalle kuvailemaan. :D Niin kaunista. ♥


Suunnattiin ensin Rautatientorille, mä kävin Lushissa ja Karri pelikaupassa. :) Sieltä me käveltiin Burger Kingiin sillä molemmilla oli jo ihan huutava nälkä! Burger King on kyllä ihan potentiaalinen kilpailija Mc Donald'sille, hyvältä maistui!


Lopuks vielä Foorumiin ja Kamppiin pörräilemään! Löysin meille uudet verhot keittiöön, tabletit ja parit joululahjat. :) Onnibus lähti kotia kohti klo 17:30. Karri alko tutkimaan ostoskasseja ja ojens mulle yhden, josta paljastui mun pitkään himoitsemat Sonyn kuulokkeet sekä dvd-boksin jossa oli kaikki Shrekit! Me siis keräillään Disneyn, Dream Worksin ja Pixarin elokuvia. Mahtavaaa! :) Karri oli käyny ostamassa noi kuulokkeet iskän kanssa laivalta. Se sai ihmeen hyvin pidettyä kaiken salassa. ;)


On se vaan paras.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Lush bubblegum lip scrub

Lupasin kirjotella siitä pienestä ostoksesta, joka tarttui mun mukaan Lushin myymälästä Helsingistä!


"This sugary perfectly pink polisher keeps lips in tip top condition and tasting of candy floss"

Kyseessä on siis purkkapallon ja vadelman makuinen huulikuorinta. Tutut tietää, että mä rakastan kaikkea tyttömäistä ja oon ihan hurahtanu mm. pinkkiin ja vaaleanpunaiseen, vaikka ne oli ennen mun inhokkivärejä. Toivon tästä olevan apua etenkin kovilla pakkasilla, kun mun huulet tuppaa aina rohtumaan. Kuorinta jättää huulet pussailtavan pehmeiksi, jättäen samalla makean maun huulille. Ihanaa luksusta arjen keskelle, sitä mun elämässä ei oo ikinä liikaa! :D Ps Oman luonnonmukaisen kuorinta-aineen voi myös valmistaa kotona esimerkiksi sokerista ja hunajasta! ;)