Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalaisromantiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalaisromantiikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Sisustusostoksia

Meillä on alettu pikku hiljaa siirtymään maalaisromanttiseen sisustukseen ja oon sen myötä tehnyt viime aikoina kaikenlaisia kivoja löytöjä. Ollaan myös suunniteltu uusien huonekalujen ostamista ja odotankin kuumeisesti, että päästään eroon meidän nykyisestä mustasta divaanisohvasta ja saadaan tilalle kaksi valkoista Ikean Ektorp-sohvaa.


Paikallisesta tavaratalo Hurrikaanista löytyy aina kaikenlaista ihanaa! Tällä kertaa mukaan lähti kolme erikokoista tähtikoria joille löytyivät paikat olohuoneesta ja keittiöstä. Jyskistä sen sijaan löytyi kolme vähän pienempää pajukoria eikä tarvinnu kyllä miettiä montaa kertaa, että ostanko vai en. ;)