Mua somessa seuranneet ovatkin jo kuulleet uutiset meidän tulevasta perheenjäsenestä. Ja kyllä, koira tulee taloon johon ei enää koskaan pitänyt tulla uutta koiraa. Vempun eli meidän viimeisen koiran lopettaminen oli niin iso suru meille kaikille, että ajatus uudesta koirasta ei enää tuntunut luontevalta. Totta on, ettei yksikään koira voi korvata toista enkä ymmärrä sitä, miten toiset voi olla heti etsimässä uutta koiraa vanhan tilalle. Mä koin huonoa omatuntoa vielä vuoden jälkeen lopetuksesta, kun aloin koirakuumeilemaan. Se tuntui väärältä. Me ihmiset ollaan niin erilaisia.
Vanhemmat oli viime vuoteen saakka kovina siitä, ettei uutta koiraa tule. Kyllähän siitä haaveiltiin, mutta jokainen keskustelu päättyi sanaan ei. Mä en halunnut ottaa omaa koiraa oman työtilanteen ja harrastusten takia, ne vie niin ison osan mun vähäisestä vapaa-ajasta. Äiti alkoi viime vuoden syksyllä koirakuumeilemaan oikein urakalla, kun taas iskä oli edelleen sitä mieltä, että uutta koiraa ei tule. Kuukausia kului ja kyllähän se iskäkin sitten lopulta heltyi. Muistan kuin eilisen, kun istuttiin äidin kanssa kahvittelemassa ja puhelin piippaa; iskä lähetti tekstiviestin laivalta. En muista mitä siinä tarkalleen luki, mutta viestissä todettiin, että pitäisikö alkaa etsimään sopivaa kenneliä? Me tuijotettiin äidin kanssa pitkään toisiamme ja totesinkin lopulta, että: "Onko iskällä kaikki ok?" :D
Meille kaikille oli alusta asti selvää, että seuraava koira tulisi olemaan edellisten tapaan borderterrieri. Ei edes harkittu mitään muuta rotua, sillä nää lahopäät on vallottanu kaikkien meidän sydämet. Hauska sattuma muuten, että iskän hyttikaveri (eli työkaveri joka asustelee samassa hytissä työjaksonsa ajan silloin, kun iskä on vapailla) omistaa myös bortsun. Ei varmaan yllätä, että hytin seiniltä löytyy bortsujen kuvia. :D No joo. Tästä on kulunut nyt jo vajaa puoli vuotta ja lopulta se oikea kenneli löytyi Ruotsista. Kyseessä on sama kenneli, josta me haettiin meidän ihan ensimmäinen koira, Turo. ♥ Kasvattaja on todella ihana ja tulevan koiran molemmat vanhemmat ovat menestyneet näyttelyissä.
Pennut syntyivät siis uudenvuodenyönä, vain noin tunti sen jälkeen kun vuosi oli vaihtunut Ruotsissa. Pyttan-emo synnytti neljä poikasta; kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Toinen pojista on varattu meille ja me lähdetään noutamaan hänet ens kuun lopulla Tukholmasta. Odotan nyt jo tulevaa. Saa nähdä miten meidän laivareissu tulee menemään ja miten me edes maltetaan nukkua, kun pentu matkustaa samassa hytissä.
Kolmen päivän ikäiset pennut. Jompi kumpi noista yksittäisissä kuvissa olevista pojista on meidän. <3
Viikon vanhat pojat. ♥
On muuten tosi jännää, miten jotakin voi rakastaa jo nyt näin paljon. Tai siis eihän me edes tiedetä, että kumpi noista pojista tulee meille, mutta silti. Meidän koko perhe, lähisuku ja ystävät odottavat malttamattomina pennun tuloa. Jopa mun työpaikan vanhukset ovat olleet intoa täynnä, kun oo kertonu että tullaan vierailemaan työpaikalla. Pentu täyttää sen tyhjän paikan, joka on jäänyt sydämeen. On ihanaa kun tää pieni veijari tulee ilostuttamaan tätä välillä vähän tylsää ja harmaata arkea. ♥ Tuun päivittelemään pentukuulumisia blogiin, mutta oon tosiaan aktiivisempi twitterin ja snapchatin puolella. Sinne voipi lisäillä, linkit löytyy täältä blogista! :)






