Näytetään tekstit, joissa on tunniste Working. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Working. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. helmikuuta 2016

Eväsvinkit yövuoroon

Multa kysytään aika usein töissä, että miten mä syön yövuorossa ja sain siitä samalla inspistä tulla kirjottamaan tänne. Asia ei ole loppujen lopuksi yhtään sen monimutkaisempi kuin muissakaan vuoroissa: syö aamupalan kun heräät ja noudata siitä eteenpäin säännöllistä ateriarytmiä. Eli tavoitteena olisi syödä 3-4 tunnin välein kuten päivälläkin. Ruoansulatuksen kannalta olisi parasta syödä viimeinen lämmin ateria ennen puolta yötä ja sen jälkeen sitten kevyempi yöpaloja.
   
Itse oon tykänny syödä yövuoroissa ihan tavallista kotiruokaa, erilaisia salaatteja, keittoja sekä dippivihanneksia. Juon myös paljon vettä, tosin sen juomista on hyvä rajottaa hyvissä ajoin, ettei tarvitse herätä kesken unien kovaan vessahätään. Noin muutoin juon heti alkuyöstä Celsiuksen (se terveellisempi energiajuoma) tai otan treeniboosterin. Mähän en juo kahvia ollenkaan joten noi ajaa mun kohdalla ihan saman asian. Koen yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi muistaa syödä aamupala/iltapala ennen nukkumaanmenoa. Ei ole mitään niin inhottavaa, kun herätä kesken unien vatsan kurinaan ja jäätävään nälkään. Maitorahka ja mehukeitto pitävän nälän hyvin loitolla ja kun ne nauttii esim. juuri ennen aamuvuoron tuloa tai heti kotiin päästyä, niin hyvät unet on taattu! :)


Ps Kuvista varmaan huomaa, että mikään ruokahifistely ei oo se mun juttu. :D

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Yötyön iloa

Yövuorot on ollu nyt jo pidemmän aikaa ihanan rauhallisia. Sen jälkeen kun saatiin viime syksynä kolmas yöhoitaja vahvuuteen, niin yövuorot ovat olleet helpompia. Tilanteet toki muuttuu ja voi olla että viikon päästä talossa on jo uusia asukkaita jotka pitää meidät liikkeellä koko yön. :) Siksipä mä tykkään tästä työstä, sillä tilanteet muuttuu ja työ ole missään nimessä tylsää! Mutta nyt iso osa yöstä menee lähinnä tv:tä katsoessa ja hälytyksiä odotellessa. Välissä tietysti kurkistuskäynnit, kuivituskierrot ym. Lisäksi tehdään leivät, ladataan kahvit, laitetaan puuro kypsymään ja siistitään paikkoja aamua varten. Mä vaan tykkään, vaikka valvominen onkin välillä raskasta. Toisaalta yövuorojen jälkeen on mukava palata taas hetkeksi päivävuoroihin. Sellaset pienet yömietteet tähän väliin.
      

Kello on nyt kolme ja pääsen neljän tunnin päästä kotiin. Vielä yksi yö ja sitten parit vapaat, loma alkaa viikon kuluttua! ♥

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Öissä töissä!


♥ Kolmas yö, huonosti nukutut unet takana ja kauniit silmäpussit. Ei enää ikinä juhlavalmisteluja mun yövuorojen aikana. :D Oon nukkunu yövuoron jälkeen keskimäärin viis tuntia, alkanu sitten siivoomaan ja siivonnut aina siihen asti, kunnes on tarvinunt lähteä töihin. Tätä siis kolmena yönä, ei kauheen kiva. Onneks mulla oli ihanat tytsyt vuorossa, sumpiteltiin (tai siis ne sumpitteli, mä hörpin vettä :-D) ja höpöteltiin niitä näitä. Piristi kummasti. <3

♥ Yövuorojen parhautta on YLEENSÄ rauhallisuus ja kiireettömyys. Ryhmäkoti hiljenee, muutama asukas saattaa tulla käytävälle ja yön aikana tulee keskimäärin 2-5 hälytystä. Parasta on kun saa tehdä työt ihan omaan tahtiin ilman kiirettä. Lisäksi nää yöt on aika usein tosi rentoja. Voit löhötä sohvalla, katsoa leffaa ja nautiskella vaikka dippivihanneksilla. Tällöin mä yleensä odotan sitä, että joku soittaa hälytyskelloa tai on aika lähteä kierrolle. Ei yhtään hassumpaa.
 

♥ Voi kun aamu valkenis useamminkin tän näköisenä!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Yövuoro

Mulla on niin tylsää että ajattelin kirjotella omaksi huvikseni menneistä yövuoroistani. Mulla oli neljä peräkkäistä yövuoroa ja ne oli mun ensimmäiset oikeat yövuorot. Mulla on ollu siitä huippu työpaikka, että meillä on tietyt ihmiset jotka tykkää tehdä yövuoroja joten mun ei oo tarvinnu tehdä yli vuoteen yövuoroja. Niissä ei oo ollu oikeestaan mitään muuta vikaa kuin se, että musta on tuntunu hurjalta ottaa vastuuta yksin kahdesta ryhmäkodista eli noin 32 ihmisestä. Päätin nyt rohkasta mieleni ja yrittää, enhän mä kuitenkaan olis yksin, koska yläkerrassa on yöhoitaja jolta saa tarvittaessa apua. Ja näin jälkeenpäin sanottuna stressasin sitä kyllä ihan turhaan. Tykkäsin ihan hirveesti tästä ja aion jatkossakin tehdä näitä lisää.

Työyö 1/4 edessä, vielä jaksaa hymyillä ja näyttää ees vähän pirteeltä! :D 

Ensimmäinen yövuoro tuntu ikuisuudelta ja tuijotinkin vaan kelloa ja keskityin siihen ettei liika väsymys pääse iskemään. Istuin meidän ryhmäkodissa, katselin kannettavalta muumeja (:-D), kävin välillä kurkistamassa toiseen ryhmäkotiin että kaikki on hyvin, katselin tv:tä, tuijotin kelloa... Mulla ei ollu mitään käsitystä siitä milloin olis hyvä tehdä kierrot ja kuivitukset joten kävin kolmen tunnin välein kääntämässä ihmisiä ja katsomassa että kaikki nukkuu. Seuraava yövuoro meni samaan tapaan edellisen kanssa. Oli jotenki tosi sekava fiilis kun ei ollu sellasta kunnon rytmiä yöhön. Nukuin kummankin vuoron jälkeen seitsemän tuntia, se oli aika passeli.

 Yöhoitaja keittää aamuvuorolle aamupuurot ja tekee leivät valmiiksi. 
Mä laitoin jo alkuuyöstä hiutaleet veteen likoomaan jotta aamulla ei tarvi muuta ku pistää puuro uuniin.

Juttelin mun sairaanhoitaja äidin kanssa ennen kolmannen yövuoron alkua siitä, miten noi kierrot olis fiksuinta ajottaa. Löysin hyvän rytmin ja pidensin kiertojen väliä tunnilla. Yö tuntu jo huomattavasti helpommalta, vaikka väsymys oli kova. Kävin ennen yövuoroa lenkillä (huono idea!) jonka vuoksi koko yö oli yhtä tuskaa. Onneks mulla oli opiskelija sen yön, olisin muuten varmaan nukahtanu. :D

Kiertojen välissä kuppi kaakaota (ja vettä!) ja vähän telkkua. :)

Neljäs ja viimenen yö oli kaikkein helpoin, vaikka mä ajattelin alkuun että se on vaikein kun on jo niin monta yötä takana. Olin virtaa täynnä, kello meni hurjaa vauhtia eteenpäin ja mulla oli hyvä tatsi työhön. Ehkä siihen vaikutti tieto siitä että meneillään on viimeinen yö ennen parin päivän vapaita. ;)

 Hyvää huomenta maailma.. Nyt äkkiä autolle ja kotiin nukkumaan ♥

tiistai 25. helmikuuta 2014

#Nightshift

Voi minua hölmöä kun menin suunnittelemaan työvuorolistaan neljä yövuoroa. Ei sillä, tässä kuussa tulee tienattua kyllä ennätysmäärä lisiä koska mulla on yövuorojen lisäks paljon ilta- ja viikonloppuvuoroja. Toisaalta se ei helpota tämän hetken fiilistä, koska tekisin mitä vaan et pääsisin nyt nukkumaan. :D Mutta ei auta muu kun lähteä valvomaan toisten unta. Toivottavasti nää yöt olis rauhallisia, wish me luck!


Ps Oon miettiny tota yövuoroa ja sitä mitä sillon kannattais syödä ja monelta. Mä en handlannu tota syömistä viime kerralla ja mun ruokaväli venyi kuuden tunnin mittaiseksi. En yksinkertaisesti osannut syödä eikä mun ollut kyllä nälkäkään. Aamuyöllä söin maitorahkan ja piltin, siitä oli kyllä hyötyä koska piristyin ihan hirveesti. Eli ens kerralla ruokaa naamaan jo keskiyön jälkeen. Sitten neljältä ja lopuksi kaurapuuro ennen seitsemää jotta kotona ei tarvitse tehdä muuta kuin riisua vaatteet ja kömpiä peiton alle. Oi se on niin ihana fiilis kun muut tulee väsyneinä töihin ja alkaa suunnittelemaan päivän töitä, kun itse saa pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä kotiin nukkumaan. ♥

tiistai 12. helmikuuta 2013

I feel good

Täällä mä taas oon ja ihan huikeen iloisena! 
Mun kuntoprojekti ja siihen liittyvä blogi on lähteny tosi hyvin käyntiin. 
Töissäkin sujuu taas tooosi hyvin.

Kuten kirjottelinki treeniblogissa niin oon jättäny nyt kahden viikon ajan perunan, pastan yms pois mun ruokavaliosta. Alkuun oli vaikeeta kuvitella esimerkiks lihakastiketta ilman spagettia mut hei, se maistuu oikeesti hyvältä kun tilalle laitetaan raejuustoa ja vihanneksia. En mä silti karista kaikkea hiilarihötöä ja tarkkaile silmä kovana että missä on mitenki paljon hiilareita koska sellasta jaksa erkkikään. Kunhan suurin piirtein tiedän mitä suustani laitan alas niin se riittää. Mä en halua olla ittelleni myöskään liian ankara jotta mun motivaatio ei laskis. Sallin kyllä työpaikan keittäjien tekemät taivaallisen makuset kermaperunat itselleni mutta kaks kertaa pienempänä annoksena mitä aiemmin. Niitäkin on tarjolla sen verran harvoin ettei mun maailma kaadu siihen. Ja esimerkiks treenin jälkeen en kuole siihen jos syön yhden banaanin. Parempihan seki on ku esimerkiks suklaapatukka. Mutta näin pääsääntösesti peruna, pasta, riisi ja hötö-leivät on pistetty pannaan. Eteenpäin mennään hitaasti mutta varmasti!
 

Kerron kahden viikon kokeilun perusteella sen että mulla on nykyään paljon kevyempi fiilis. Ruokailun jälkeen ei oo kauheeta ähkyä ja turvotusta niinkun on aina ennen ollut. Mä söin ennen tosi paljon hiilaripitosia ruokia ja tähän pieneen tyttöön mahtu aina iso satsi spagettiaki. Mut kyl sen jälkeen oliki sit ihan järkyttävän turvonnu olo. No eipähän oo tarvinnu kärsii siitäkään pariin viikkoon. Feels good. :)
Näillä mennään eteenpäin jatkossakin!

Lisäks lenkkeily ja uinti on edelleen mukana kuvioissa. Heidi oli ihana ja vaihto mun huomisen iltavuoron aamuun joten töiden jälkeen käydään 7-8km lenkilla ja suunnataan murmelin kanssa uimahallin lämpimiin poreisiin rentoutumaan.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ankea keskiviikko

Olipahan taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita töissä! Ensin mulla lens tulikuuma sulatejuusto-voileipä suoraan ranteeseen ja teki siitä helvetillisen kipeän. Se sattu läsähtämään juurikin sille puolelle missä iho on ohutta. Hetken päästä mun ohjattava (ohjaan siis lähihoitajaopiskelijaa) kaato tuolit suoraan jalkapöytänsä päälle.. Todettiin että työpäivän jälkeen on varmaa paras suunnata heti kotiin neljän seinän sisälle ja pysytellä siellä loppu päivä. :-D No ei onnistunu ainakaa omalla kohdalla!


Oon muuten alottanu lenkkeilyn uudelleen. Yllätin itteni maanantaina ja kävelin tuulessa ja tuiskussa 10km. Sen jälkeen oliki sit päkiät kipeet ja koko kroppa jumissa. Mun piti lähteä tänäänki lenkille mut toi keli on niin kamala et päätin sit ajaa äitille viemään koiraa ulos, tulis sitte ees vähän lenkkeiltyä. Toisaalta ei me käyty ku reilun kilometrin lenkillä, raukan ilmeestäki huomaa et ei oikeen tykänny. Ei sen puoleen että taluttajakaan ois ollu yhtää sen ilosemmalla ilmeellä liikkeellä.

lauantai 22. joulukuuta 2012

This week

12121_zps69ee8c59
IMG_9445_zps4d5bdcce
IMG_9438_zps80fe5912
IMG_9369_zps69d33c31

Töitä, lahjojen paketoimista, ulkoilua, tassuterapiaa, herkuttelua... Niistä on tää viikko tehty. ♥

lauantai 1. syyskuuta 2012

34 kuukautta yhdessä ♥

Iltavuorosta kotiuduttu ja huomenna alkaakin sitten se odotettu kesäloma, hehe! Kuukaudet on menny tosi nopeesti ja mun on pakko todeta että oon kyllä ansainnu lomani.

Ajoin töiden jälkeen hakemaan ittelleni ruisaterian kun se oli tarjouksessa. Oli muuten ensimmäinen ja viimenen kerta. :D Maussa ei sinänsä mitään vikaa mutta aika säälittävän näköinenhän toi oli. Jatkossa siis vain omatekemiä hamppareita! ;)

Oli ihana laittaa äitin kutomat villasukat jalkaan. Kuljin tuolla sateessa, tuulessa ja kylmyydessä skootterilla joten olin ihan jäässä kun pääsin kotiin. Nyt oon täällä yksin kun K on yövuorossa. Ja sen kyllä huomaa kun kello on jo vaikka mitä jä mä oon edelleen koneella. :D

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Maailman rumuus silmistäni kadota


Ihana tää Suomen kesä: mun oli pakko laittaa tänään tumput ja fleecehuppari etten olis jäätyny työmatkalla. Viime vuonna tähän aikaan makoilin melkein aina vaan rannalla ja grillasin mun ihoa - jokaisena vapaapäivänä on ollu pilvistä tai sateista, poikkeuksena laivamatka. Odotan toiveikkaana huomista koska huomenna pitäis olla hyvät auringonottokelit ja tididiiii mulla VAPAAPÄIVÄ! ;)

Nyt on ollu vähän haikeet fiilikset koska Turo on meillä viimeistä kertaa yötä. Ensi viikolla me päästetään vanha herra tassuttelemaan pilvien päälle. Paijailin sitä äsken tossa maassa ja itkin. Pienempi tuli häntää heiluttaen antamaan mulle märkiä pusuja. Mä vaan itkin, nauroin, itkin ja nauroin.



torstai 21. kesäkuuta 2012

Mitä teen työkseni?

Ajattelin kertoa työpaikasta jossa oon tällä hetkellä töissä. Tällä hetkellä työskentelen lähihoitajana kesätyösijaisena ja työaikani loppuu syyskuun alussa, tosin näyttää siltä että mun työaikaa pidennetään ehkä marraskuulle asti. Tulin taloon talvella 2011 viikko sen jälkeen kun se oltiin avattu ja sen ansiosta mun työllistyminen on ollu todella helppoa. Pääsin samana kesänä kesätöihin, tein pitkin vuotta sijaisuutta ja nyt taas kesätöissä.

Hoivakodissamme asustaa yhteensä reilu 60 asukasta ja koko talo on jaettu neljään ryhmäkotiin. Kussakin ryhmäkodissa on siis noin 15 asukasta. Asukkaita hoivakodissamme on laidasta laitaan. Alunperin he siirtyivät tuliterään hoivakotiimme suoraan kahdelta vuodeosastolta kun ne lakkautettiin. Silloin meillä oli ihan hirveesti vuodepotilaita mutta nykyään siellä on jo tosi paljon hyväkuntoisia asukkeja, osalla muisti varmaan parempi ku mulla ja osa on täysin dementoituneita.

   
Työasuina toimii tummansiniset housut, vaaleanvihreä tai valkoinen t-paita ja tummansininen muotoonommeltu työtakki. Kesällä mä tykkään käyttää pelkkää t-paitaa ja housuja, talvisin mulla on usein päällä myös työtakki. Tykkään ihan kauheesti noista työvaatteista koska ne on mukavat päällä. Lisäksi entisten työssäoppimisvaatteiden jälkeen nää on jotain niin täydellistä. :D Ai kauhee, onneks mun ei tarvi enää ikinä pukea mitään sairaalamekkoja tai yli-isoja työtakkeja jotka oli kehnoja ja teki olosta epämukavan.
  
Tykkään työskennellä tässä paikassa ja toivon hartaasti pääseväni vielä joskus vakituiseksi työntekijäksi. Työilmapiiri vaihtelee tietysti ryhmäkodeittain eikä kaikki voi tulla toimeen kaikkien kanssa, mutta näin pääsääntöisesti mä oon sitä mieltä että tuolla on todella hyvä ilmapiiri - verrattuna tosiaan siihen mitä näin mun opiskelujen aikana muissa työpaikoissa. Meidän työpaikka on vaan sellainen mihin on pitkänkin tauon jälkeen aina mukava tulla takaisin!