ABOUT ME

Täällä kirjoittaa nuori aikuinen Etelä-Suomesta. Synnyin tähän maailmaan vuonna 1992 jolloin sain nimekseni Johanna. Vartuin elämäni ensimmäiset kaksitoista vuotta Helsingissä, kunnes muutettiin noin 20 000 asukkaan pieneen kaupunkiin ja sinne mä sitten jäinkin. Olen vuonna 2012 valmistunut lähihoitaja ja työskentelen mukavassa hoivakodissa. Asun avoliitossa pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa. Meiltä löytyy myös kaksi kääpiöhamsteria joista on tullut molempien sydänkäpyjä. Harrastan kuntosalia, lenkkeilyä ja valokuvausta. Rakastan kiireettömiä päiviä, mutta toisaalta koen olevani menevää tyyppiä ja tykkään siitä että elämässä on menoa ja meininkiä.

Bloggaaminen merkitsi mulle alunperin ns. päiväkirjaa johon vaan kirjottelin omia kuulumisia. Sitä se on edelleenkin. Oon ollu aina tosi avoin ja kun poikaystävä oli armeijassa niin pidin Inttilesken Päiväkirja-blogia johon purin ihan avoimesti mun ajatuksia, niitä ilosia ja surullisia, hauskoja ja vituttavia asioita oloni helpottamiseksi ja sain samalla vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevita/olleilta. Nykyään näiden kirjoituksien sisältöä rajoittaa se etten kirjota enää anonyyminä. Siitä huolimatta saatan purkaa välillä niitä negatiivisia asioita koska mun elämä ei ole aina mitään ruusuilla tanssimista enkä edes halua että ihmiset saa musta sellaisen kuvan. Mun elämässä on paljon ylä- ja alamäkiä joten en voi sanoa että mun elämä olis ollut missään vaiheessa tylsää tai puuduttavaa, hyvä näin!
     
Multa saa ihan rohkeesti tulla kysymään kysymyksiä, kertomaan omista kokemuksista tai antamaan ihan vain vaikka palautetta. Niitä odotellessa! Tervetuloa lukijaksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti