Ollaan mietitty, että jos Karri tosiaan saa sen työpaikan, niin lähdetään ensi vuonna jonnekin etelän lämpöön. Mieli halajaa jonnekin kauas, mutta se tietää myös pidempää lentomatkaa. Ironista kyllä, mutta samalla kun mä rakastan lentämistä, niin mä myös pelkään sitä. Joskus jopa niin paljon, että kärsin paniikkikohtauksesta. Vaikka nautinkin lentämisestä silloin, kun meno on tasaista, niin en silti osaa rentoutua lennon aikana. Lentäminen on kivaa, mutta jotenkin se silti jännittää. Senpä takia haluan jakaa omia kokemuksia ja jos joku toinen kohtalontoveri sattuu joskus lukemaan tämän, niin olis mielenkiintoista kuulla niidenkin kokemuksista. Kuvat on mun ottamia joten toivon, ettei näitä kopioida muille sivustoille. Kiitos! :)
Sain viimeisimmän voimakkaan paniikkikohtauksen laskeutumisen aikana. Oltiin tulossa Lontoosta ja laskeutumassa Helsinki-Vantaalle. Matka oli sujunut siihen mennessä ilman ongelmia, mutta kaksikymmentä minuuttia ennen kiitoradalle laskeutumista alkoi tapahtua. Alettiin laskeutumaan ja pikku hiljaa matka muuttui todella epätasaiseksi. Kone alkoi tärisemään ja pomppimaan, se teki yhtäkkisiä pomppuja mitkä toki liittyy laskeutumiseen, mutta tuntuivat ilmakuoppien ja tuulen takia entistä kamalimmilta. Kone teki myös jyrkkiä kaarteita ja hetken kuluttua taas pompittiin ja humahdettiin alas. Kone myös vaappui jatkuvanaan puolelta toiselle. Mä sain paniikkikohtauksen. Pysyin päällisin puolin rauhallisen näköisenä, mutta sisällä kuohui senkin edestä. Olin yksinkertaisest lamaantunut pelosta, pidin silmiä kiinni, mun sydän hakkas tuhatta ja sataa, vatsaa väänsi ja hengitys tuntui raskaalta. Puristin kylmänhikisenä käsinojia samalla, kun äiti piti mua kädestä kiinni. Toistin vaan hiljaa, että mä haluan pois täältä. Nielin itkua koska kuolemanpelko ja ahdistus tuntui sillä hetkellä todella voimakkailta.
Laskeutuminen oli äidinkin mielestä kamala, vaikka se ei pelkää lentämistä eikä hätkähdä turbulenssia. En tiedä oliko autopilotti lainkaan päällä vai oliko koneen lentäjä yksinkertaisesti suht "kokematon", sillä lentäjä näytti nuorelta ja ohjaamossa istui kolmas henkilö ison muistion kanssa. Tai sitten kyse oli ihan siitä, että meillä vain sattui olemaan paljon ilmakuoppia ja sää oli tuulinen. Dunno. Mutta kamalaa se silti oli. En oo silti antanu pelolle niin suurta valtaa, että se estäis mua astumasta uudelleen koneeseen, onneksi. Tiedän että tällaisia ihmisiä on ja ymmärrän se kyllä hyvin. Mun tuttaviin kuuluu ihminen, joka ei lähde perheensä kanssa matkalle sen takia, että lentopelko on niin suuri.
Lentopelko miettiessä tiedostan sen, että osa pelosta johtuu siitä, etten voi hallita tiettyjä asioita, tässä tapauksessa lentokonetta. Tätä voidaan verrata esimerkiksi autolla ajamiseen. Voin ajaa huonolla säällä autoa ilman, että mä pelkään tai jännitän. Mutta jos mut laitetaan istumaan matkustajan paikalle, niin alan jännittämään, otan kiinni oven kahvasta ja pidän katseen visusti tiellä. Kun homma on omissa käsissä, niin tiedän, että mä pystyn omalla toiminnalla ehkä estämään mahdollsien onnettomuuden. Jos taas olen matkustaja, niin en voi tehdä muuta kuin luottaa toiseen. Kyse ei ole toisen ajotaitojen aliarvioimisesta, vaan siitä, etten voi itse tehdä mitään. Niin ja tosiaan. En kärsi esimerkiksi korkeanpaikan kammosta eikä mua ahdista istua pitkässä metalliputkessa satojen muiden matkustajien kanssa. Suurin pelkoni on se, että koneeseen tulee vika ja me rysähdetään alas ja kuollaan. Tosin jos niin käy, niin elämä päättyy todennäköisesti silmän räpäyksessä ilman kipua. Se on sinänsä lohdullista.
Täytyy vaan opetella uskomaan ja luottamaan siihen, että lentäjät osaa hommansa myös vaativimmissa olosuhteissa. En aio lopettaa matkustamista oman pelon takia, sillä siihen liittyy myös paljon positiivista. Lentäminen muutoin on ihanaa, oon kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä ylipäätään. Vaikka nousu ja lasku jännittää, niin se on samaan aikaan kiehtovaa. On hienoa kuunnella moottoreiden jylinää ja painautua G-voimien ansiosta tuoliin kiinni, kun kone lähtee kiihdyttämään. Pian noustaan ilmaan ja kaikki tuntuu niin kevyeltä. Toisaalta laskeutuminen tuo helpotuksen siitä, että lento on pian ohi ja ollaan selvitty turvallisesti perille. Tähän päälle vielä ne lukemattomat muistot, joita ei en olis päässy kokemaan, jos olisin antanut pelolle vallan ja jättänyt astumatta koneeseen. :) ♥
Ps Tasan kahden viikon kuluttua näihin aikoihin me ollaan jo laskeuduttu Gatwickiin!! <3
