Mistähän alkaisin kirjottamaan... Mulle tulee mieleen niin paljon hauskoja muistoja ja hetkiä, että en saa kiinni tekstistä. Kuvasaldo jäi syystäkin suppeaksi, joten näillä mennään. :D Tää laivareissu oli siis mun suunnittelema ja lähdettiin sinne seitsemän junnun voimin. Osa porukasta meni autokyydillä Turkuun ja me loput tultiin kätevästi junalla.
Treffattiin satamassa ja päästiinkin aika pian laivaan. Olin varannut
meille inside four -hytit ja meidän hytissä majoittuivat mun lisäksi
Mira, Elina ja Justine. Ansku ja Minna oli vastapäisessä hytissä ja Esa
sitte vähän kauempana. Aloteltiin porukalla meidän hytissä ja käytiin
hätäisesti taxfreessä. Oleskeltiin sit taas hytissä ja Mira laitto
samalla meidän hiuksia näteiksi. Viihdyttiin hytissä oikeastaan aika
pitkään. En katsonut kelloa, mutta taidettiin lähteä baariin vasta
puolen yön aikaan ja viihdyttiin siellä aina sulkemisaikaan saakka.
Oon
ollu tyttöjen risteilyllä viimeks noin neljä tai viisi vuotta sitten ja
olin yllättynyt siitä, miten paljon vientiä laivalla olis ollut. Moni
tuli juttelemaan, halus tarjota drinkin ja aamuyöstä vähän pöhnäsemmät
reppanat pyyteli sitten jo ihan jotain ihan muuta. Oli niin outoa. En käy
normaalisti baareissa tai jos käyn, niin Karri on yleensä aina mun
mukana. Noh ei siinä. :D
Mira, Minna ja Ansku jatkoivat joidenkin jätkien hyttibileisiin. Mä lähdin muiden kanssa hyttiin, mutta olin jo kymmenen minuutin jälkeen hyttikäytävällä etsimässä niitä hyttibileitä. Kiertelin ja kaartelin pitkin laivaa ja yritin etsiä tuttuja naamoja. En löytänyt kuitenkaan enää ketään, mutta törmäsin kyllä sattumalta vanhaan lukioaikaiseen koulukaveriin. :D Lopetin mun aamuöiset etsinnät joskus puoli viideltä ja päätin lähteä hyttiin nukkumaan.
Heräsin noin kolmen tunnin päästä siihen, kun Esa soittaa hyttiin ja pyytää meitä aamiaiselle. Ellu oli sairastunut illan aikana ja Mira huiteli edelleen teillä tietämättömillä, joten herätin Justinen ja lähdettiin kolmistaan aamiaiselle. Krapula loisti poissolollaan, joten aamiainen maistu ihan mukavasti. Lähdettiin aamiaisen jälkeen takaisin hyttiin ja huomattiin, että Mirakin oli selviytynyt yön riennoista. :D Oltiin tosi väsyneitä, joten osa meni vielä vähäksi aikaa nukkumaan ja mä jäin viestittelemään Karrin ja parin muun kaverin kanssa.
Suklaaputous ♥
Gracen buffet oli hyvä, joskaan ei ehkä ihan edellisreissujen vertainen. Katkarapuleipiä ei ollut ja tarjolla ollut naudanliha oli jo liian raakaa mun makuun. Lihan leikkaaminen ja syöminen oli sen sitkeyden takia tosi hankalaa, vaikka mä tilaan ravintoloissa mun pihvit aina mediumina. Mutta oli kyllä silti hyvää. Jälkiruokapöytä saa multa kyllä täyden kympin, sillä tarjolla oli niin paljon kaikkea ihanaa. Ja mikä parasta, bongattiin sieltä suklaaputous johon sai dipata vaahtokarkkeja!
Iltapäivä pyhitettiin ostoksille ja keräännyttiin sitten lopuks kuuntelemaan karaokea ja viettämään aikaa retrobaariin. :D Laiva saapui satamaan klo 19:50. Meillä oli noin tunnin vaihtoaika Turun juna-asemalla, mutta se ei haitannut. Aika meni yllättävän nopeasti! Juna lähti puoli kymmeneltä, mutta reilun puolen välin jälkeen sattui sairaskohtaus jonka vuoksi saavuttiin perille vartti myöhässä. Karri haki meidät asemalta, vietiin tytöt kotiin ja tultiin kotiin syömään kebabbia. Oli tosi ihana ja kiva reissu! ♥ Toukokuussa sitten taas koko työpoppoon kanssa tyky-risteilylle, sitä odotellessa. :)













