sunnuntai 10. tammikuuta 2016

UUSIVUOSI 2016

Hyvää uutta vuotta vielä näin jälkikäteen. ♥ 


Meidän uusivuosi meni jälleen vanhojen perinteiden mukaisesti kaverien kanssa juhlien. Vieraat tulivat noin klo 18 aikoihin jolloin alettiin kattomaan Nuorten Leijonien lätkämatsia. Syötiin perinteiseen tapaan nakkeja ja ranskalaisia sekä herkuteltiin sipseillä ja dipeillä. Katottiin vielä toinenkin lätkämatsi ja lähdettiin kävelemään kohti keskustaa. Ilma oli hyytävän kylmä!! Jokainen meistä paleli, jopa Karri joka ei palele yleensä ikinä. :D Hrrr!
    

Meidän uusivuosi oli tosiaan siis niinkin hurja, että oltiin kotona jo joskus klo 01 ellei aikaisemminkin. Haettiin toripizzeriasta pizza jonka aikana soitin äitille että josko se vois heittää meidät kotiin - ja sopihan se! :) Kotiin päästyä mä menin kuumaan suihkuun ja pojat alko pelaamaan Trivial Pursuitia. Sitä peliä jatkutkin sit melkein aamuyöhön saakka. :D 


Vaikka mä menin meistä ensimmäisenä nukkumaan, niin sain herätä olohuoneesta kantautuvaan iloiseen puheensorinaan. Jonikin oli tullut meille aamupäivän aikana. Päivä alkoi ilman krapulaa, tosin nälkä oli jo silloin klo 13 valtava. Laitoin meille äkkiä aamiaispöydän valmiiksi. Syötiin, juteltiin ja vieraat lähti noin klo 16.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti