Tässä pieni tarina mun omasta onnistumisesta. Ennen ensimmäisten muutoskuvien ottoa mä pidin mun pyllyä kiinteänä ja
pyöreänä. Muistan lukeneeni mm. Lindamanuellan blogia ja ajatelleeni,
että onneks mun ei tarvitse käydä samanlailla kuntosalilla - olihan mua
suotu "pyöreillä" pakaroilla jo valmiiksi. Totuus iski silmään vasta sitten,
kun päätin ottaa kuvat itsestäni: edestä, sivusta ja takaa. Ensimmäiset
ajatukset oli tyyliin: "Hyi helvetti, ei toi oo mun takapuoli!" ja
tadaa, se hyvänä pidetty pylly muuttui hetkessä läskiksi, roikkuvaksi ja
rasvaiseksi kamaluudeksi. Kannattiko? Tavallaan ei, mutta tavallaan
ehdottomasti
2013 vs 2014
Mun on ollu aina vaikea uskoa omaan onnistumiseen. Oon katsellut paljon muiden muutoskuvia ja ihaillut sitä miten ne on pystyny siihen ja miten jollain voi olla niin paljon itsekuria. Niiden insipiroimana alotin lenkkeilyn ja sitä jatkuikin seuraavat 1,5 vuotta. Kiinteytymistä tapahtui, mutta suurimmat muutokset on tulleet vasta kuntosaliharjoittelun myötä. Tiedän, että monia raivostuttaa tää "fitness"-härdelli eikä munkaan pitänyt koskaan "alentua" tällaseen hömpötykseen.
Mutta kuinkas sitten kävikään?
Ylitin mun salikynnyksen syksyllä 2013. Muistan kun mentiin Niinan kanssa salille ja mua jännitti ihan sikana. Kävin parin kuukauden ajan ehkä 1-2 kertaa viikossa treenaamassa, sittemmin keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Muutoksia rupes tulemaan nopeasti ja nautin salitreeneistä. Sitten aloitin FitFarmin Bikini Challengen joka osottautui liian isoksi suupalaksi omaan treenitaustaan nähden. Hirveästi treenejä ja todella tiukka ruokavalio. Sen myötä jokainen "sortuminen" sai mut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi. Toiset kehuivat foorumilla herkuttomuuttaan ja sitten oltiin me muut, jotka ei kyetty suorittamaan sitä yhtä täydellisesti. Tällöin kuvioihin tuli kaikki proteiiniletut ja fitnessherkut. Kaiken piti olla fitnessfitness ja jokaisesta herkusta olisi pitänyt kehitellä se gluteeniton, maidoton, sokeriton ja vähärasvainen korvaava herkku. Ihailin tätä elämäntyyliä niin paljon, että se vei mut mukanaan. Oli vain se herkuton elämä jota piti noudattaa. Toisilla pää kestää, mutta mulla se ei enää kestäny.
Kesä ja syksy onkin ollu sitten muutoksen aikaa. Olen oppinut olemaan armeliaampi itselleni enkä vaadi enää täydellisyyttä vaikka olenkin perfektionisti. Ymmärrän sen, ettei mun tarvitse luopua kaikista herkuista, riittää että muistan syödä 80% ajasta kunnolla. Ja tää on toiminutkin. Ymmärrän kyllä niitä, jotka tähtää kisalaivoille, mutta tällasille tavallisille pullaiselle liian tiukka elämäntapa ei kuulosta hirveän terveelliseltä. Rennolla otteella mennään, kaikessa muussa paitsi itse treenaamisessa. Treenikerrat nousivat syksyn aikana 3-4krt/vko ja ne on viime kevääseen verrattuna raskaita. Alkuun tuntu siltä, että pelkkä näyttäytyminen kuntosalilla teki ihmeitä kropalle (:D), mutta nykyään täytyy treenata ihan tosissaan jos haluaa saada lihaksiin tuntumaa.
Oon jo nyt äärettömän onnellinen omasta peilikuvasta, vaikka unelmakroppaan onkin vielä matkaa. :)






