Multa kysytään aika usein töissä, että miten mä syön yövuorossa ja sain siitä samalla inspistä tulla kirjottamaan tänne. Asia ei ole loppujen lopuksi yhtään sen
monimutkaisempi kuin muissakaan vuoroissa: syö aamupalan kun heräät ja
noudata siitä eteenpäin säännöllistä ateriarytmiä. Eli tavoitteena olisi syödä 3-4 tunnin välein kuten päivälläkin. Ruoansulatuksen kannalta olisi parasta syödä viimeinen lämmin ateria ennen puolta yötä ja sen jälkeen sitten kevyempi yöpaloja.
Itse
oon tykänny syödä yövuoroissa ihan tavallista kotiruokaa, erilaisia salaatteja, keittoja sekä
dippivihanneksia. Juon myös paljon vettä, tosin sen juomista on hyvä
rajottaa hyvissä ajoin, ettei tarvitse herätä kesken unien kovaan
vessahätään. Noin muutoin juon heti alkuyöstä Celsiuksen
(se terveellisempi energiajuoma) tai otan treeniboosterin. Mähän en juo
kahvia ollenkaan joten noi ajaa mun kohdalla ihan saman asian. Koen yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi muistaa syödä aamupala/iltapala ennen nukkumaanmenoa. Ei ole mitään niin inhottavaa, kun herätä kesken unien vatsan kurinaan ja jäätävään nälkään. Maitorahka ja mehukeitto pitävän nälän hyvin loitolla ja kun ne nauttii esim. juuri ennen aamuvuoron tuloa tai heti kotiin päästyä, niin hyvät unet on taattu! :)
Ps Kuvista varmaan huomaa, että mikään ruokahifistely ei oo se mun juttu. :D













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti