maanantai 19. toukokuuta 2014

Rovaniemi 13.5-15.2014

Pakoreissu Lappiin on nyt tehty. Voi miten pitkälle näiden muistojen kanssa taas jaksaakaan. Meillä riitti niin paljon iloa ja naurua iltaan saakka eli reissu oli siis kaikin puolin onnistunut! :) Oli niin ihanaa nähdä vanhaa ystävää ja tutustua uusiin. Tässä tiivistetty matkakertomus.
  
Tultiin etuajassa lentoasemalle ja sain pyöriä siellä kolme tuntia ennen lähtöä. Hain yhdessä vaiheessa ihanan kana-pekoni-bbq-kolmioleivän ja nautin sitä samala kun Jari Bull Mentula kävelee mua vastaan. Iski kauhee häpee ja teki mieli piilottaa se leipä, toisaalta mua nauratti ihan sikana mun oma reaktio. Jatkoin kuitenki tyytyväisenä leivän syöntiä. Haha. :D

Lentomatka kesti noin 1h20minuuttia ja Rovaniemelle saavuttiin klo 14:20. Aatu oli kentällä vastassa ja ajettiin sitten sen kämpille, jossa treffattiin Aatun sisko ja sen poikaystävä. Aatulla oli muutaman tunnin palaveri joten me jäätiin Mollan kanssa kattomaan jääkiekkoo ja pistää paikkoja kuntoon. Käytiin myöhemmin Raxissa syömässä, ajeltiin hetki ja lusmuiltiin loppuilta kämpillä. Nautiskeltiin alkomahoolia ja pidettiin hauskaa! :) Seuraavana päivänä tehtiin extempore-reissu Ranuan eläinpuistoon. Mulla oli oikein kiva reissu ja saa nähdä suuntaanko vielä ennen elokuuta uudelleen Lappiin. :)

Reissu meni onnistuneesti ja palattiin parin tunnun kuluttua takas Rovaniemelle. Me odoteltiin hetki ja lähdettiin sitten Rantasipi Pohjanhoviin syömään. Aatu sai sieltä niin hyvät alennukset että mä söin ruokani loppujen lopuksi ilmaiseksi, omnom!


Kotimatka sujui mukavasti. En ollu varannu istumapaikkaa etukäteen mutta mulla kävi tuuria ja pääsin ikkunapaikalle. Mun vieressä istu nuori poika joka vähän pelkäs lentämistä. Kone rullas kiitotien päähän ja tää poika totes äidilleen, ettei olis pitäny kattoa Foxin lentoturmatutkintaa. Mun teki mieli osottaa myötätunnot tälle pojalle ja todeta et I feel you bro. Toisaalta yritin pitää ajatukseni kurissa ja ajatella positiivisesti. Niin kivaa kuin lentäminen onkin, niin mulla on silti jonkin asteinen lentopelko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti