torstai 27. marraskuuta 2014

Minun päiväni 24.11.2014


 6.45 - 8.00
Heräsin tänään jo klo 6.45. Valmistin itselleni aamupalan ja kävin herättämässä Vempun. Karrillakin on tänään vapaapäivä, mutta ei raaskittu herättää sitä ihan näin aikaisin. Syötiin aamupalat ja lähdettiin Venln kanssa kaksin aamulenkille. :)


8.00 - 9.30
Kävin aamulla suihkussa ja kirjottelin sen jälkeen opiskelijan päättöarvioinnin loppuun. Fiilikset oli tosi haikeat näiden 1,5vuoden jälkeen, mutta toisaalta onnelliset C:n puolesta. Meillä suomalaisilla on kyllä niin paljon opittavaa ulkomaalaisista. Ei voi kuin ihailla sitä ystävällisyyttä, aitoutta, rohkeutta ja intoa mitä näiltä tytöiltä löytyy! Tosin ensi viikolla alkaa taas uudet kujeet, sillä saadaan Kaliforniasta opiskelija C:n tilalle. Ja musta tulee todennäköisesti sen ohjaaja! 8)


9.45 - 10.30.
Kun olin saanut hommat hoidettua, niin otin karvaturrin mukaan ja lähdettiin käymään töissä. Palautin päättöarvioinnin ja käytiin samalla moikkaamassa työkavereita ja asukkaita. Rapsuttelijoita riitti melkein jonoksi saakka ja Venla nautti. ♥



10.45 - 12.00
Karri kävi hoitamassa omia asioita ja tuli hakemaan Venlan vähän ennen yhtätoista. Kaksikko lähti kotiin ja mun matka jatku kuntosalille. Tein jalkatreenin ja se meni niin hyvin, että nyt jälkeenpäin tätä postausta kirjottaessa pakarat on vieläki vähän juntturassa. :-D Treenin jälkeen on ihana mennä rentouttavaan suihkuun. Joku kerta kun mulla on kunnolla aikaa, niin meen uimaan ja lillumaan poreisiin. Aij että. <3


Kotimatkalla. Pienen kaupungin etuja on kyllä ehdottomasti lyhyet välimatkat. Asioitpa sä sitten missä tahansa, niin joka paikkaan on 2-10min ajomatka, riippuen liikennevaloista. Työmatka on 1,5km ja salille saman verran. Eli töistä on helppo poiketa kuntosalille, koska sinne on puolen kilometrin matka. Ja toiselle kuntosalille jossa tehdään aina yhteistreenit Karrin kanssa, on meidän kotoolta huimat 300m. :-D


12.30 
Tänään lounaaks oli broilervuokaa raejuustolla ja salaatilla. Niin helppoa, nopeeta ja herkullista. Syödään edelleen paljon kotiruokaa, käyetään ruoanlaitossa voita ja kermaa. Ruoka on meille pääasiassa polttiaine, mutta samalla myös nautinto jonka kuuluu maistua hyvältä. Meidän keittiössä ei enää synny mitään gluteenittomia ja maidottomia"fitnessruokia" ellei sitten haluta mielenkiinnosta kokeilla. Mutta jos meillä kokataan, niin meillä kokataan ihan oikeaa maukasta ruokaa. ♥


14.25 - 15.00
Päivälenkin aika. Kierrettiin sama lenkki kuin aamulla. Ulkona kävi niin kylmä viima, että puolet lenkistä oli kyllä yhtä tuskaa. Tuulitakki ja tuulihousut olis ollu nyt kova sana. ;) Haha.


15.00 - 15.15
Tää hepuli-iita on aina täynnä energiaa ulkoilun jälkeen joten heiteltiin palloa ja riehuttiin vinkuleluilla, kunnes väsy iski ja toinen läks päiväunille. :D Nuff. <3


16.30 - 17.30
Valmistin meille päivällisruoaksi makaronilaatikkoa. Mä laitoin pitkstä aikaa siihen sipulia ja namnam, kyllä se vaan tuo tosi paljon lisää makua ruokiin!


18.00 - 18.45
Ruoan jälkeen on hyvä lähteä kauppaan, niin säästyy heräteostoksilta. ;) Tää loppukuu on ollu rahallisesti tosi tiukkaa aikaa, koska jouduin ostamaan uuden tietokoneen. Lisäksi me ostettiin alennuksesta kuntoilulaite josta teen oman postauksen kun kerkeän. Siihen päälle vielä vuokra, auton osamaksut ja muut laskut. Onneks asutaan yhdessä ja ruokakulut puolittuu, mutta meilläkin on omia ruokaostoksia jotka maksetaan omista rahapusseista. On kyllä tullu mietittyä sitä, miten kiitollinen täytyy olla että on vakituinen työpaikka! 


 19.00 - 20.00
Kotiin päästyä alotin leipomaan piimäkakkua. Löysin netistä todella hyvän reseptin ja halusin kokeilla sitä jo valmiiksi, sillä ajattelin tehdä tällasen Karrin valmistujaisjuhliin. Resepti oli todella hyvä ja kakku äärettömän maukas. Siitä ei tullu lainkaan kuiva eikä se jäänyt sisältä raa'aksi. Mulla oli normaalia pienempi vuoka ja taikinaa jäi sen verran yli ettei se olis riittäny toiseen samanlaiseen kakkuun, joten käytin mielikuvitustani ja laitoin lopun taikinan donitsivuokiin. :D Namm. 


20.00 - 21.00
Loppuilta menikin tv:tä katsellessa. Karri siivosi yhtä huonetta ja järjesteli vaatekomeroa, mä nautin kaurakaakaojuomasta ja hyvistä tv-ohjelmista kera koiran. ♥ Käytiin illan aikana kolmistaan pienellä iltalenkillä ja tultiin sitten kotiin rauhottumaan.


 23.00 - 23.45
Illemmalla me tehtiin vielä omia juttuja, selailtiin puhelimia ja juteltiin niitä näitä. Käytiin nukkumaan joskus klo 23.45. Tää päivä oli ollu todella pitkä. Voi kun toi unirytmi sallis useamminkin aikaiset herätykset, koska kun nukkuu pitkään niin päivät menee hujauksessa ohi. Joka kerta kun katsoin kelloa tämän päivän aikana, niin se oli paljon vähemmän mitä oletin. Aina oli yhtä huojentava olo ja totesin, että "ai se on vasta noin vähän." :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti