keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Eteenpäin päivä kerrallaan

Hei! Kävin tosiaan lääkärissä ja sain diagnoosiksi nyt sitten F43.0 eli akuutti stressireaktio joka puolestaan heijastuu suoraan yöuniin. Sen suhteen oon kyllä menty askel eteenpäin, sillä en juurikaan enää herää yöllä ja tarkista ensimmäiseksi, että toinen varmasti hengittää ja on kunnossa. Mulle tarjottiin myös mahdollisuus käydä juttelemassa työterveyspsykologin kanssa, mutta peruin sen koska meillä on samaan aikaan EEG-tutkimukset joihin haluan lähteä mukaan. Soittelen jos ahdistus ja pelkotilat alkaa taas pahenemaan. Toistaiseksi näyttäis kuitenkin siltä, että pahin alkaa olla kai jo takana.  Enkä mä tiedä auttaako psykologi varsinaisesti, koska mä pelkään nyt lähinnä uusia kohtauksia. Kun sais vaan rentouduttua jotenkin.
 

Käytiin eilen viemässä tulppaaneja naapurille, joka autto mua silloin yöllä ennen avun tuloa ja huolehti siitä, että ensihoitajat pääsivät rappukäytävään. Mentiin molemmat viemään kukat, jotta naapuri näkee, että kaikki on hyvin ja tilanteesta selvittiin ainakin toistaiseksi pelkällä säikähdyksellä. Se oli hirmu pahoillaan, ettei alkuun suostunut avaamaan ovea. Sehän on täysin ymmärrettävää, koska en mäkään avais viikonloppuyönä kenellekään ovikellon soittelijalle ovea! :) Tuntu hyvältä ja siinä itse kullakin tais tulla pieni tippa linssiin kun kiiteltiin toisiamme. <3


Sit vähän ilosempiin asioihin. Me ostettiin viime viikolla kahdet 10kg säädettävät käsipainot. Nyt me voidaan siis tehdä yläkropan treenit ihan pelkästään kotona kuntokeskuksen ja käsipainojen avulla. Yhteen käsipainoon voi siis lisätä kiekkoja joten yhdestä käsipainosta saa helposti yli kymmenen kilon painoisen. Nyt voi laittaa Spotifyn päälle ja treenata kotona. :)


Lisäks oon yrittäny käydä ahkerasti lenkillä. Matkat on vaihdellu siinä 2,5-7km välillä. Toivotaan että rasva saatais palamaan ja tänä vuonna oltais ihan oikeesti kesäkunnossa. ;) Koitetaan taas tsempaa ja keskittyä syömään paremmin. Tää on ollu vähän sellasta vuoristorataa syömisten kanssa. Tosin nyt olis tärkeintä että sais syötyä edes jotain! :) No joo. Nyt täytyy lopettaa, kohta lähdetään ajamaan Hämeenlinnaan päin. Pitäkää meille peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti