perjantai 23. lokakuuta 2015

Tukholma osa 2/2

Yöunet jäi taas tosi lyhyiksi ja nukuin yön aikana yhteensä vain neljä tuntia. Siitä sitten "pirteenä" suihkuun, meikit naamaan ja kannelle kuvailemaan syksyistä saaristoa. :)


Ja kannelta suoraan buffetaamiaiselle! Laiva oli syyslomien takia niin täynnä, että aamiaista tarjottiin myös promenadella (laivan peräosassa) ja ruoan sai mennä syömään buffan lisäksi El Capitaniin tai Old Port Pubiin. Buffetissa oli niin järkyttävät määrät ihmisiä, että oli ihanaa saada hakea ruokaa rauhassa promen puolelta ja syödä pubissa omassa loosissa jossa oli hiljaista ja rauhallista. :)


Laiva saapui Tukholmaan ja viimeistä kertaa vanhalle laituripaikalle. Tästä eteenpäin laivat parkkeerataan siis uusille laituripaikoille joten kävelymatka terminaaliin pitenee. Uusi terminaali kävelysiltoineen näyttää mun mielestä hienolta, vaikka se onkin vielä kesken. :) 


Hypättiin bussiin ja hujautettiin keskustaan. Käveltiin sieltä Kuninkaanlinnan kautta Vanhaankaupunkiin.


 Ja sieltä matka jatkui kohti Hard Rock Cafeta! Voi tätä on jo odotettu!



Ihastuin Hard Rock Cafeeseen viime talvena Lontoossa. Hyvät ruoat, upeat puitteet, lämmin palvelu, rock-musiikki... Mitä sitä voi enää muuta pyytää? Tultiin hyvään aikaan, sillä suurin osa ihmisistä oli töissä ja koulussa. Ruoka tuli todella nopeasti ja tunnelma oli kaikin puolin rauhallinen. Oijoi enää alle 40 päivää niin päästään taas Lontoon Hard Rock Cafe'n.


Sillä välin kun me oltiin syöty, niin aurinkokin alkoi paistamaan ja saatiin nauttia ihanasta syysilmasta. Käytiin muutamassa kaupassa ja käveltiin ihan keskustaan josta me hypättiin bussiin ja matkattiin ICA:n kautta satamaan. Meille meinas tulla oikeestaan jo kiirekin, sillä oltiin satamassa vasta klo 17.


Laiva lähti kohti Maarianhaminaa klo 18. Käytiin Karrin kanssa kannella, sen jälkeen Tax Freessä ja sit mentiinkin jo Atlantikseen Tuiskun nimikirjotuksia varten. Pitihän se nimmari saada! ;)


Oh god meidän hyttiä. Kuka uskoo jos sanon että oon oikeesti kauhee siivousintoilija ja haluun pitää kotonakin kaikki paikat aina siistinä ja puhtaina? :D No joo, siivottiin vähän paikkoja ja pakkailtiin jo matkalaukkuja. Illallisbuffaan suunnattiin klo 21.







Valvottiin taas siihen saakka kunnes laiva tulee Maarianhaminaan.


Aamiaisbuffaa, ah. Tätä kun sais joka aamu! :D Tänään oli jo paljon rauhallisempi meno ja sain meille pöydän ihan laivan perältä. Ihanat maisemat, hyvä ruoka ja väsynyt mutta iloinen matkaseura. Tähän oli hyvä päättää meidän matka.


Laiva saapui Helsinkiin noin klo 10. Iskä oli yön töissä joten odoteltiin sitä Mundossa klo 11 saakka. Poistuttiin yhdessä laivalta ja vanhemmat heitti mut ja Karrin Linnanmäelle Sea Lifeen. Me jäätiin päiväksi Helsinkiin ja tultiin illalla OnniBusilla kotiin. Kirjottelen siitä sitten oman postauksen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti