En tiedä mitään ihanempaa kuin herätä, avata ikkuna ja seurailla hetki kotikadun liikennettä sekä matalalla lentäviä valtavia lentokoneita. Päivän suunnitelmiin kuului vierailu Borough Marketissa, Trafalgar Squarella sekä illalla mun elämäni ensimmäinen musikaali! :) Lähdimme kymmeneltä matkaan, käveltiin se huima max viiden minuutin kävelymatka Victorian asemalle. Ajettiin maanalaisella Westministerillä josta matka jatkui jalan kohti South Bankin joulumarkkinoita.
Oltiin niin aikaisessa ettei joulumarkkinat olleet vielä alkaneet. Siispä päätettiin ihan suosiolla hypätä bussiin ja ajaa Borough Marketille josta on tullu meidän reissujen yksiä MUST-paikkoja. Borough Marketille pääsee myös maanalaisella, kun jää pois London Bridgellä.
St. Paulin katedraali kuvattuna bussin ikkunasta.
Borough Market on Lontoon laadukkaimpia ruokatoreja ja tarjolla on paljon toistaan herkullisempia ruokakojuja. Mä otin esimerkiksi tuorepuristettua sitruuna limonadia ja lounaaksi ihanan BBQ kana wrapin joka oli viedä kielen mennessään. Niin nannaa!
Otettiin herkut mukaan ja lähdettiin kävelemään Thamesjoen varrella kulkevaa kävelytietä kohti Toweria. Muut kävi Tower-shopissa ja mä kuvailin mahtavaa Towert Bridgeä. Towert of London on kuulunut aiemmilla reissulla meidän matkaohjelmaan, mutta jätettiin se tällä kertaa väliin. :)
INDEEED! <3
Hypättiin metroon Tower Hillin asemalla ja ajettiin Embankmentille josta käveltiin Trafalgar Squarelle. Osa meni katsomaan National Gallerya, mua se ei niin kiinnostanut joten jäin fiilistelemään ulkopuolelle. Oli niin ihanaa olla yksin ja ihan hiljaa, kuunnella katusoittajia ja nauttia Lontoon elämästä. Voitte vaan kuvitella miten onnellinen olo mulla oli siinä hetkessä. ♥
Jatkettiin matkaa bussipysäkille ja suunnattiin paikalliseen ruokakauppaan, Sainsburyyn, ostoksille. Kävelymatkan yhteydessä kuultiin, että joku oli hypännyt metron alle ja tietty metrolinja on sen takia myöhässä. Tuntui pahalta, vaikka tällainen ei liene harvinaista tämän kokoisessa suurkaupungissa. Surullista silti.
Vasemmalla hoitajien mielenosoitus johon olisin voinut mielelläni osallistua! Westministerillä järjestettiin ainakin kahtena iltana Syyrian vastaisia mielenoituksia. Paikalla oli valtavat määrät poliiseja, mutta tilanne oli pääosin rauhallinen joka kerta kun kuljettiin siitä ohi.
Käytiin Sainsburyssä ja käveltiin meidän entisen hotellin lähettyville St. George's Tavern - nimiseen pubiin joka on meidän ns. kotipubi. Englannin matkojen perinteisiin kuuluu syödä fish and chips ja mun haave toteutui, kun pääsin syömään sitä tavallisen ravintolan sijaan pubiin. Ruoka oli valtavan hyvää ja palvelu ystävällistä. Syötiin rauhassa, juteltiin ja lähdettiin lopulta vatsat pinkeinä kohti hotellia. :)
Tälläydyttiin hotellilla, joskaan mun tälläytymistä ei voi oikein edes tälläytymiseks kutsua. :D Vaihdoin vain siistimmät vaatteet, suoristin hiusten latvat ja sipaisin huulipunaa huulille. Huilattiin muutenkin noin tunti hotellilla ja lähdettiin bussipysäkille. Odoteltiin bussia lähes vartti ja se on mun mielestä aika pitkä aika kun kyse on kuitenkin Lontoosta. Sieltä se myöhässä oleva bussi tuli pienen odottelun jälkeen, mutta kappas vaan - se hajos heti seuraavalle pysäkille. :-D Monien muiden matkustajien tapaa jäätiin pois bussista, osa jäi sinne istumaan ja odottamaan että josko se siitä vielä lähtis käyntiin. Ei lähtenyt. Onneksi oltiin nopeita, sillä takana tuli jo seuraava bussi joka vei meidät suoraan Novello teatterin eteen.
Tultiin katsomaan maailman johtavimpiin ja suosituimpiin musikaaleihin kuuluvaa Mamma Mia! -musikaalia. Oon ollu pienestä pitäen kova Abba-fani ja kyseisen musikaalin pohjalle tehty saman niminen elokuva lukeutuu mun lemppareihin. Aika ei käynyt missään vaiheessa pitkäksi ja joka hetki oli sellanen olo, että tänne täytyy tulla vielä uudelleen. Juoni oli hauska ja humoristinen sekä näyttelijät äärettömän ammattitaitoisia. Mikä parasta, musikaalin lopussa koko yleisö nousi seisomaan ja näyttelijät laulatti meille Abban biisejä. Se fiilis oli ihan sanoinkuvaamaton!! Kaikki tanssi, laulo ja aaaaa... Ei sitä voi kuvailla. En voi muuta sanoa kuin että menkää ihmeessä katsomaan jos eksytte Lontooseen! ♥♥ PS Yksi Suomesta poikkeava asia oli se, että katsomon puolelle sai viedä esimerkiksi juomia. Siellä osa hörppi laseista kuohuviiniä ja mä puolestaan join juhlavasti pepsi maxia. :D Lisäksi välitauon aikana sai ostaa ihania mansikan tai suklaan makuisia jäätelöpikareita. Mums.
Musikaalin jälkeen ajettiin bussilla Piccadilly Circukselle, käytiin Cool Britanniassa (pakollinen tuliaiskrääsä-kauppa) ja jatkettiin siitä sitten hotellille. Hotellille saavuttiin tosiaan vasta vähän ennen puolta yötä joten käytiin lähes samantien nukkumaan.

























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti