tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu Itämeren aalloilla

Vietettiin tänäkin vuonna joulua Itämeren aalloilla. Laiva lähti 23. joulukuuta ja palasi parin päivän kuluttua takaisin Helsinkiin. Osalle lukijoista siis varsin tuttu reissu, sillä oltiin myös viime vuonna laivalla ja kirjoittelin siitä täällä. :)


Shoppppppinggg!


 Käytiin taas syömässä tutussa El Capitanissa, josta löytyy Itämeren parhaimmat pihvit. ♥




Yöllä vielä pientä yöpalaa Fast Lanesta. :D

JOULUAATTO


Jouluaattoaamu valkeni puolipilvisenä. Meidän oli tarkoitus piipahtaa taas vaan satamana lähellä olevassa ruokakaupassa, mutta päätettiin sittenkin hypätä bussiin ja käydä pyörähtämässä vanhassa kaupungissa. Kaupungilla oli hiljaista ja rauhallista.


Ostin Icasta taas salaatin, nams! Ostin myös kasan ProPudeja, joihin en oo törmänny vielä Suomessa. Tiedän että Fitnesstukku myy monia eri makuja, mutta marketeista ei löydy muuta kuin suklaata, vaniljaa ja karamellia.


Iskä heräili yövuoron jäljiltä ja treffattiin hytissä. Äiti oli ottanut mukaan Lumiukko-DVD:n ja katsottiin se sitten yhdessä ja syötiin jouluhalkoa. Lopuksi jaettiin muutamat joululahjat. Sovittiin että jokainen ottaa yhden paketin mukaan laivalle ja loput avataan sitten myöhemmin. ♥ Mun paketeista paljastui hiustenkuivain, Iittalan kastehelmi-kulho, muutama Celsius (:D), Muumilusikka ja Iittalan Taika-muki. Olin ollut ilmeisesti ihan superkiltti, vaikkei uskois. ;)


Viideltä alkoi promen glögi- ja piparitarjoilut, nam. Käytiin myös syömässä henkilökunnalle ja omaisille tarkoitettu joulupuuro, jota en harmikseni jaksanut syödä kuin pienen kauhallisen. Puuro oli herkullista, mutta olin vieläkin täynnä siitä salaatista... Murr. :D


Täytyis alkaa kai panostamaan enemmän hiustenlaittoon. Rakastin noita kiharia, etenkin nyt kun kuuluu taas pitkätukkaisten kerhoon. ;) Oma luonnollinen hiusväri pääsi kiharoiden kanssa kyllä täysin oikeuksiinsa ja nyt tekis mieli kihartaa hiuksia vaikka joka päivä!


Jouluruoka oli taivaallista, nam nam ja nam! Henkilökunta ja omaiset ruokaili Tavolátassa ja laivan toinen kapteeni, Martin Björkellkin tuli ruokailemaan samaan aikaan. Harmi ettei kapteeni pitänyt tänä vuonna puhetta, Antti Rossin puhe viime vuonna oli jotenkin mieltä lämmittävä. Lieneekö syy aikataulussa ja liukuvassa ruoka-ajassa? Viime vuonna kaikki oli samaan aikaan buffan peräosassa ja nyt Tavolátassa, jossa ruokailualueet on jaettu muutamalla väliseinällä. No joo, jouluruokailu oli kuitenkin ihana ja tunnelmallinen hetki.


Loppuilta meni vielä kauppoja kierrellessä ja ostoksia tehdessä. Käytiin kuuntelemassa karaokea, nauttimassa muutama juoma ja katselemassa kun laiva saapuu Maarianhaminaan. Mä kipitin sen jälkeen jo etukäteen hyttiin pakkamaan tavaroita. Laiva alkoi myös keinua jonkin verran, joskaan merenkäynti ei ollut mitään verrattuna viime vuoden myräkkään.


Nukuttiin aamulla vähän pidempään ja herättiin vasta klo 9. Laivan oli määrä saapua Helsinkiin vasta klo 14 joten tässä vaiheessa oltais yleensä käyty jo aamupalalla ja tultu hyttiin pakkaamaan viimeisiä tavaroita. Lähdetiin brunssille vasta lähempänä puolta päivää. Syötiin vatsat pullolleen, käytiin kiertelemässä laivaa ja lopuksi istuskeltiin hytissä odottelemassa laivan saapumista satamaan. Oli aivan ihana risteily, kiitos Tallink Siljalle lämpimästä joulutunnelmasta, hyvästä ruoasta ja ikimuistoisesta matkasta.


Joku kyseli eräässä fb-ryhmässä, että miten laivan tunnelma saadaan "viihdelaivakonseptista" jouluiseksi, kun kyseinen henkilö vannoo itse niin lujaa vanhojen jouluperinteiden mukaan. Saako siellä kiinni jouluntunnelmasta? Mun mielestä se on pitkälti jokaisesta itsestään kiinni. Laivajoulu on ihan erilainen kuin mannerjoulu sukulaisten kanssa, mutta mun mielestä se on silti kokemisenarvoinen. Rakastan itsekin perinteisestä joulua perheen ja sukulaisten kanssa, mutta oman perheen läsnäolo on itselle se kaikkein tärkein. Isä oli tämänkin joulun siis laivalla töissä ja veli toisella puolella maapalloa, joten oli oikeastaan itsestään selvää että lähdetään myös tänä jouluna laivalle. Ensi vuonna onkin sitten koko poppoo kasassa, kun veli sanoi tulevansa silloin jouluksi Suomeen. Silloin vietetään vähän perinteisempi joulu täällä koto-Suomessa. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti