tiistai 27. joulukuuta 2016

Kurkistus mun treenikassiin


Pitkästä aikaa vähän erilaista postausta! Oon jo pitkään halunnu tehdä tällasen, mutta mulla ei ole ollut aikaa siihen. Teen varmaan myöhemmin toisen samanlaisen (paremmilla kuvilla), mutta oon sairaslomalla ja kuolen tähän tylsyyteen - siispä päätin tulla bloggailemaan. :)


Kuvassa on tämän hetkiset lemppari treenivaatteet! Toppi on ihan tavallinen puuvillatoppi, sillä en tykkää urheilutopeista jotka on materiaaliltaan usein liukkaita ja napakoita. Suosin itse asiassa todella paljon ihan tavallisia puuvillatoppeja. Hyvin istuvat urheiluliivit ovat henkkamaukasta ja maailman parhaat treenitrikoot on mallia BiaBrazil. Niken valkoiset kengät löytyivät Zalandolta. Osaako kukaan sanoa, että uskaltaako näitä pestä pesukoneessa? 


Mulla on yleensä kaksi juomapulloa, yksi vettä varten ja toinen palautusjuomaa varten. Lisäksi kassissa kulkee hätätilanteiden varalle riisikakkukippo, jos ruokaväli ehtii kasvaa liian pitkäksi ennen treeniä. Kuvasta puuttuu myös treenilaturi tai Celsius/Nocco, jonka otan yleensä aina ennen jalkatreeniä. Niiden avulla treeneistä saa paljon enemmän irti ja jaksaminen on ihan eri tasoa. Tosin väsyneenä tai huonoa päivänä niistäkään ei ole apua kunnon hikitreenin tekemisessä, silloin parasta on skipata treeni, jäädä kotiin huilimaan ja tehdä vasta treeni seuraavana päivänä. 


Treenilaukusta löytyy aina hiuskiinnettä ja harja. Hyödynnän kuntosalin suihkua ja käyn siellä joka treenin jälkeen. Sain joululahjaksi matkakokoisen hiustenkuivaimen, jotta ei tarvitse juosta suihkun ja naisten pukuhuoneen välillä, vaan hiukset voi kuivata suihkun pukuhuoneessa.


Marimekon meikkipussista löytyy ihan välttämättömimmät jutut; ripsaria, perusvoidetta, ponnareita, pinnejä, huulirasvaa, vanulappuja, kynsisakset, laastaria ym.


Sitten heti treenivaatteiden jälkeen tärkeimmät treenivarusteet: kuulokkeet ja olkavarteen kiinnitettävä puhelinkotelo! Kuntosalilla soi yleensä aina musa, mutta mä ainakin tarvin tiettyjä tsemppibiisejä, jotta jaksan vetää raskaatkin sarjat loppuun. Musiikilla on ihan uskomattoman suuri vaikutus treeniin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti