perjantai 10. maaliskuuta 2017

Koiran kanssa laivalla

Pitkältä tuntunut odotus palkittiin viikko sitte maanantaina, kun lähdettiin äidin kanssa Helsingistä kohti Tukholmaa hakemaan koiravauvaa kotiin. Majoituttiin lemmikkihyttiin, joka oli samalla myös yksi Silja Serenaden uudistetuista hyteistä. Ei voi muuta sanoa, kuin vau! Hytti oli todella valoisa ja viihtyisä. Ja hei mikä parasta, siellä ei ollut kokolattiamattoa. Vanhoissa hyteissä olevat isot massiiviset kaapit on poistettu ja se teki hytistä todella avaran.


Simppeliä, mutta herkullista. :)


Käytiin pikaisesti keskustassa ja tultiin Ican kautta takaisin laivaan. Viivyttiin keskustassa alle tunti ja se taitaa olla meidän henkilökohtainen ennätys, haha. :D Tässä vaiheessa elettiin todella jännittäviä aikoja. Koiran tuloon oli enää tunti aikaa ja meitä jännitti ihan hirveästi. Mun jännitys oli pysynyt siihen asti täysin aisoissa, mutta tässä vaiheessa mun vatsaan alkoi kertyä perhosia. Apua. 
 
Alle puoli tuntia jäljellä... Sitten lähdettiinkin jo takaisin terminaaliin. Ehdittiin olla siellä pari minuuttia, kunnes näimme ruskeatukkaisen rouvan jonka sylissä oli mitä suloisin pieni koiranpentu - siellä se pieni ihanuus nyt on! ♥ Vaikea kuvailla sitä onnellisuuden määrää, kun näki ensi kertaa sen odotetun ja rakastetun pienen koiravauvan. Mentiin aika pian Värtanin kahvioon, jossa täytettiin koiran paperit ym ja juteltiin siinä tovi kasvattajan kanssa. Pian olikin aika lähteä kotimatkalle uuden perheenjäsenen kanssa. ♥


Matka terminaalilta hyttiin jännitti Patea, mutta hyttiin päästessä koira oli kuin kotonaan; pienen tutkimisen jälkeen se aloitti leikkimisen ja halusi antaa meille kauheasti pusuja. Todella symppis. Pienen leikkihetken jälkeen hän sitten lopulta nukahti mun syliin. ♥
 

Ilta sujui pääasiassa hytissä leikkiessä ja nukkuessa, mutta käytiin muutaman kerran näyttäytymässä isän työkavereille. Puoli laivaa odotti ihan hirveästi koiran tuloa ja sen näkemistä, hah. Isän työkaverit siis. Oli kyllä niin hauska kävellä promenadella, kun ihmiset hymyilivät ja vähän väliä kuului ihailevia tirskahduksia, kun muut matkustajat näkivät Paten. :D


Viimeisen illan dinneri nautittiin kala- ja äyriäisravintola Happy Lobsterissa. Tää ol itse asiassa mun elämäni ensimmäinen kerta kyseisessä ravintolassa eikä kyllä jäänyt viimeiseksi. Ihan mielettömän hyvää ruokaa! Pate oli ruokailun ajan kankaisessa kuljetuskopassa äidin vieressä. Ajoitettiin ruokailu niin, että kun Pate kävi nukkumaan, niin siirrettiin se kuljetuskoppaan ja lähdettiin syömään. Pate nukkui lähes koko sen ajan ja heräsi juuri sopivasti, kun me lopeteltiin ruokailua. :)


Pate heräsi yön aikana kolme kertaa, mutta rauhoittui useasti kun uikutukseen ei reagoinut sen ihmeellisemmin. Siliteltiin sitä ja annettiin nuolla kättä, sen jälkeen se rauhoittui takaisin nukkumaan. Kuudalta aamulla pieni leikkihetki jonka yhteydessä se teki pissat ja kakat. Sitten nukuttiin taas hetki. Ensimmäinen yö meni todella hienosti, ottaen huomioon että takana oli kuitenkin varmasti stressaava ja jännittävä päivä; ero emosta, tutusta kasvattajaäidistä, uudet ihmiset, uusi paikka jne. Saa olla ylpeä toisen reippaudesta. ♥ Laiva saapui satamaan aikataulun mukaisesti. Käytiin pikavisiitillä mun isovanhemmilla ja lähdettiin lopulta kotia kohti. Pate on kotiutunut todella hyvin ja voi että on ihanaa, kun talossa on taas vipinää ja vilskettä. ♥

Pakko kyllä ihmetellä yhtä asiaa. Tuntuu tosi oudolta, että Suomen eikä Ruotsin tulli ole kiinnostunut laivalle viedyistä koirista. Kysyttiin jo jouluristeilyllä tullimiehiltä, että pitääkö koira tullata kun tullaan Suomeen - ei kuulemma tarvi. Varmistettiin asiaa vielä Värtanin tullimiehiltä ja totta tosiaan, ei tarvitse tullata. Tuntuu jotenkin välinpitämättömältä ja tosi uskomattomalta. No, näin se vaan menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti