perjantai 16. kesäkuuta 2017

Maanantain aikaistettu kontrollikäynti

Heipsan! Olin maanantaina aikaistetulla kontrollikäynnillä, sillä kipsin sisällä tuntui iltaisin hiertävää kipua. Soitin jo lauantaina päivystykseen, sillä kipsi oli vaivannut jo parina iltana ja olo oli iltaisin jalan turvotessa todella tukala. Kipsimestari ei ollut paikalla, joten menin ensisijaisesti sairaanhoitajan vastaanotolle - huone oli tuttu kipsaushuone. Sairaanhoitaja konsultoi lääkäriä ja he miettivät yhdessä kipsin vaihtoa, mutta päätyivät kuitenkin tekemään pelkät viillot kipsiin paineen helpottamiseksi. Tästä ei ollut apua joten soitin heti maanantaina kipsimestarille ja mua kehotettiin tulemaan jo heti samana päivänä paikalle. Kaveri lupautu onneks viemään mut sairaalalle, koska en olis saanu kyytiä, sillä poikaystävä oli iltavuorossa ja vanhemmat Helsingissä.

Odoteltiin odotusaulassa ja kipsimestari tuli aika pian sen jälkeen ja teki ns. potkuliikkeen mun jalkaa päin. Naurettiin molemmat ja totesin, että mulla on ihan sama fiilis. Kipsimestari totes itekin, että mun jalan kanssa on säädetty nyt jo niin paljon ettei hän halua sanoa mitään puhelimen välityksellä. Tällä hän tarkoitti sitä, että toinen ortopedi oli tehnyt eri hoitolinjaukset ja kipsiin tehty lauantaina viillot, vaikka kipsi olisi pitänyt avata. Eli oon joutunut ravaamaan aika paljon päivystyksessä. Hetken kuluttua se kipsi sitten avattiin ja olin tosi yllättyny, että iho oli siisti. Ruman värinen toki, mutta siisti! Ihmettelen edellee, sillä kipu tuntui just eikä melkeen siltä, kun kenkä hiertäis jalassa olevaa rakkoa etkä voi ottaa sitä kenkää pois jalasta. Testasin heti ensimmäisenä nilkan liikkuvuutta - ja hyvin liikkui. Voi niitä jotka pitää kipsiä 4-6 viikkoa, oon lukenu paljon siitä miten nilkka ehtii jäykistyä noiden viikkojen aikana ja sen kuntoutuminen voi kestää pitkäänkin.
 

Kipsimestari haki mua hoitaneen ortopedin paikalle (on muuten ihan mielettömän söpö ja sulonen, nuorehko ortopedi) joka kyseli vointia ja tutki jalkaa. Mun murtumajalan verenkierto on edelleen vähän huono ja jalka on toista jalkaa kylmempi. Vaiva ei ole siis näemmä poistunut, vaikka se helpottikin kipsihoidon aikana. Jäin odottelemaan kipsimestaria joka oli sitä mieltä, että kipsia ei laiteta enää takasin. Kuten alunperinkin, niin murtuman pitäisi parantua ilman kipsihoitoa. Kipsi ei siis edistä luun murtumista, mutta helpottaa mm. kipua. Olisin kyllä toisaalta pitänyt kipsin, sillä se suojaa kuitenkin jalkaa. Mutta toisaalta on ihana olla taas ilman kipsiä; suihkureissut ei aiheuta enää harmaita hiuksia (jalka piti kääriä pyyhkeeseen ja suojata muovipussilla sekä ilmastointiteipillä) ja voin käyttää muitakin housuja kuin vain lökäreitä, pyjamaa tai shortseja, haha. :D Lopetin nyt myös verenohennuslääkkeen syönnin. Muutoin mennään samalla suunnitelmalla kuin oli puhuttukin eli reilun parin viikon kuluttua saa alkaa kävelemään puolipainovarauksella, jee!


Kotiin päästessä oli pakko päästä ensimmäiseksi suihkuun. Kuorin jalan Lushin ihanalla RubRubRub'lla, pesin saippualla ja rasvasin lopuksi Organic Shopin herkullisen tuoksuisella banana milkshake vartalovoiteella. Kyllä kelpas! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti